Vajausta kaikesta

Kun siipeni kantavat,
näen yhä enemmän kaikkea,
sellaistakin mitä ei haluaisi nähdä.

Näen ihmisten pelot ja kauhut,
näen unessa paljon pahaa,
sellaista mitä ei ehkä haluaisi,
mutta ymmärrän sen kaiken,
kuuluvan ihmisten elämään.

Näen likaiset lapsen kasvot,
kärpäset pörräävät silmissä,
ja näen hänen risaiset vaatteensa,
ja ymmärrän kaiken puutteen,
jota emme täällä ehkä koe.

Miten ihmisen sielussakin,
voi olla puutetta monesta,
sellaista vajausta ymmärryksestä,
ja lähimmäisen rakkaudesta,
jakaa omaansa kärsiville.

Lohduttaa toista ihmistä,
kun lohdutusta tarvitaan,
ja antaa aikaa kun sitä on,
mutta ei ehkä ihminen tajua,
että pienetkin teot ovat tarpeen.

Yksi sanakin riittää joskus,
iloiset ja myönteiset asiat,
ja antavat toiselle toivoa,
minäkin saan vielä rakkautta,
ja elämän rikkautta päiviini.