Hiljainen tappaja

Pian olisi jo ilta. Mies ei ollut kovin hyvässä kunnossa, ja matkan eteneminen oli hidasta. Hän oli kulkenut metsässä polkuja eteenpäin, vaikka jalkoihin sattui välillä. Hänen toinen nilkkansa oli erityisen paha ja siinä tuntui usein kipua nivelessä. Hän tunsi olevansa nälkäinen ja janoinen. Hän kulki puron ohitse ja sai juomista sieltä, mutta vesi ei ollut hyvänmakuista. Hän kuitenkin joi vettä janoonsa, sillä hän ei tiennyt, milloin hän saisi seuraavan kerran vettä juodakseen. Hän vatsaansa kivisti välillä, ja hän yritti sietää kaikkia mahdollisia kipujaan paremmin, koska hänen olisi oltava vahvempi, ja henkisesti selkeämmin ajatteleva. Hän oli päättänyt selviytyä kaikista kokemuksistaan, ja hän tiesi, että hänen piti toimia viisasti, niin hän oli päättänyt itse.

Hän oli nähnyt kaukana rakennuksia, ja viljeltyjä peltoja. Kotieläimiä oli laitumilla. Hän lähestyi jotain pientä kylää, jota ei tiennyt tai ei tunnistanut. Hänen olisi tehtävä epätoivoinen yritys löytää ruokaa ja juomaa, miten se kaikki onnistuisi? Lähinnä metsää olevia rakennuksia lähestyessään mies näki kaukana pellolla miehen olevan paimenessa. Rakennusten luona hääri nainen ja hänellä oli kädessään punottu kori, ehkä hän oli lähdössä pellolla olevan paimenen luokse viemään ruokaa. Nainen kulki edestakaisin ovesta, eikä hän näyttänyt laittavan ovea lukkoon. Nainen oli kuin olikin lähtenyt kulkemaan pellolle päin ja mies tiesi, että hänen tuli pitää kiirettä, jos hän aikoisi käydä varastamassa itselleen syötävää, jos talossa olisi sellaista. Olisiko siellä muita ihmisiä, lapsia tai vanhuksia, sitä hän ei voisi tietää? Hänen piti yrittää selvitä ja katsoa, voisiko hän saada lisää ruokaa ja juomaa jostain.

Mies lähestyi taloa hiljaa, sillä siellä voisi olla koiria tai muita ihmisiä. Hän hiipi ja kurkisti ikkunasta sisälle, mutta ei nähnyt hämärään taloon sisälle. Hän ei voinut muuta kuin luottaa siihen, että pystyisi käymään sisällä. Hän avasi oven hiljaa, ja näki heti, että talo ei ollut varakas. Kaikki oli kulunutta ja kolhiintunutta talossa, seinät, huonekalut ja muu sisustus. Hän avasi ovia ja löysi keittiön. Pöydällä oli ohuita leipiä, ja ne näyttivät vastaleivotuilta. Hän laski niitä olevan yli kymmenen, ja päätti, että hän voisi ottaa kaksi alimmaista itselleen. Hän katsoi kaappiin, mutta siellä ei ollut juuri mitään erityistä. Kuivattuja hedelmiä oli pienissä astioissa, ja hän otti sieltä kourallisen verran rusinoita. Muuhun ei uskaltanut koskea, koska ruokaa oli liian vähän. Hän arveli, että jossain oli muualla ruokavarasto, mutta hän ei uskaltaisi enempää viettää aikaa talossa, ja näin vähän ottamista ei ehkä kukaan edes huomaisi.

Hän kuuli hiljaista itkuntapaista viereisestä huoneesta, ja tiesi, että talossa oli ainakin yksi lapsi, jonka nainen oli jättänyt nukkumaan. Hänen pitäisi kiirehtiä ulos talosta ennen kuin nainen palaisi. Hän lähti hiljaa ovella ja pääsi juuri sopivasti ulos. Nainen oli jo palaamassa, mutta ei huomannut outoa kulkijaa pihassa, vaan nainen katsoi kävellessään lampaita ja muuta karjaa pelloilla ja puheli itsekseen. Mies pääsi takaisin puiden varjoon, eikä edes paimenen luona olevat koirat olleet haistaneet häntä. Hän arveli pääsevänsä turvaan metsiin, ja jatkavansa matkaa niin kauan kuin näkisi iltahämärässä.

Mies näki huonosti hämärässä metsässä, ja jokin outo valon häivähdys häiritsi hänen kulkuaan. Toisessa silmässä hän näki välillä välähdyksen, mutta hän ei tiennyt, mistä se tuli välähdys tuli. Hän yritti vain katsoa tarkemmin jalkoihinsa, että pääsisi kompastumatta eteenpäin. Nilkkaan sattui välillä kovemmin, mutta välillä se taas toimi normaalisti. Hänelle puhuttiin taas ja hän kuuli puhetta välillä selvästi, ja välillä sanat eivät kuuluneet hyvin. Äänet olivat vain ilkeitä, ja he sanoivat häntä varkaaksi, ja miten hän oli nyt varas, eikä välittänyt muista ihmisistä. Hänen pitäisi antautua ja tunnustaa, että on hullu ja huono ihminen. Mies ymmärsi, että hänen ainoa keino oli nyt varastaa, ja hän ei varastanut, jos olisi muuten selvinnyt. Hän pyysi anteeksi ja rukoili itselleen parempaa kohtaloa, ja hän ymmärsi, ettei hän voinut tilanteelleen mitään nyt. Hän vain yritti selvitä hengissä ja kulkea eteenpäin. Hän tiesi, ettei koskaan varastaisi, jos pystyisi muuten hankkimaan ruokaa.

Hän oli kulkenut ehkä pari tuntia hämärässä ja hän pysähtyi. Hän arveli olevansa riittävän kaukana talosta ja voisi yöpyä siinä paikassa. Siellä oli kuivempaa ja hän löysi hyvän tiheän puun, jonka alla oli sopivan suojaista. Hän otti toisen leivän ja söi sen. Hän ymmärsi, että leipä oli kuin lahja taivaasta, se oli hyvää ja tuoretta. Oliko hän koskaan saanut näin hyvää leipää sitten lapsuuden? Hän kaivoi vaatemytystä vielä rusinoita ja söi niistä osan. Kaikkea piti säästää, kun jokainen pienikin suupala saattoi olla huomenna tarpeellinen. Hän päätti säästää puolet seuraavaa päivää varten. Hän ymmärsi pärjäävänsä hyvin vähällä ruualla, koska hän oli syönyt viimeiset päivät vain hyvin huonosti, ja hän oli tottunut olemaan ilman ravintoa.

Mies kävi levolle, ja hän kuulosteli hetken aikaa ympäristön ääniä. Hän mietti omaa elämäänsä, ja omia tunteitaan. Hän oli liian väsynyt ollakseen pahoillaan kaikesta, tai ollakseen epätoivoinen. Hän ymmärsi, että hänellä oli vain kaksi vaihtoehtoa, kuolla tai selvitä. Hän rukoili hiljaa mielessään, ja hän tunsi saavansa rauhan sielussaan, ja hän ymmärsi, että tämä kaikki ei ole ollut hänen syytään. Hän ei pystynyt itse päättämään elämästään kovin hyvin, ja osa oli ollut sattumaa, joka oli vain nyt hyväksyttävä. Hän ei pystyisi muuttamaan tapahtumien kulkua enää.

Kaikki tapahtunut oli mennyttä, ja hän voisi vain ajatella tulevaisuutta. Hän yrittäisi hyvättää kaiken hyvinä tekoina, jos hänellä olisi siihen mahdollisuus. Hän yrittäisi korvata kaiken pahan tekemällä hyviä tekoja muille ihmisille, joille hän voisi olla avuksi. Hän auttaisi ja olisi tukena, tai kuulevana korvana.