Elämän häivähdyksiä,
tumman sinistä merta,
ja kaukana taivaanranta.
Kuuntelen meren hengitystä,
katson valkopäisiä aaltoja,
ja rannan kiviä syleilevää vettä.
Se loputon pauhu,
ja se aaltojen uusi saapuminen,
se luo vielä toivoa.
Minähän yhä elän,
en ehkä enää ehjemmin,
mutta rauhallisemmin.
Olen sinut kaikkeni kanssa,
eikä minulta toivoa pois saa,
siitä oikeudenmukaisuudesta.
Että lopulta me kaikki,
olemme ihan samalla viivalla,
tässä elämän meren lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti