Yöllä hän heräsi useita kertoja. Hän tunsi välillä kovan sirinän korvissaan. Hän ei enää ihmetellyt ääntä, sillä se seurasi häntä usein. Puhe oli pitkään hiljaa, ja hän arveli puhujan nukahtaneen. Mutta hän ei ymmärtänyt, miten puhe oli niin tärkeä hänellekin nyt. Puhe piti hänelle seuraa, ja sehän oli ihmiselle tärkeä kommunikointiväline. Vaikka sanat satuttivat välillä pahasti, hän kuitenkin kuuli inhimillisen äänen. Siksi puhetta jäi helposti kuuntelemaan, jos oli muutoin hiljaista, eikä ollut muuta tekemistä. Hän onnekseen pystyi kuitenkin nukkumaan melko hyvin, vaikka kuulikin puhetta koko vuorokauden ajan.
Hän ajatteli siistiytyä hiukan aamulla. Hän kastelisi purossa vanhan huivin ja pyyhkisi sillä ihonsa puhtaaksi. Hänen haavansa olivat arpeutuneet ja hän tunsi kasvoillaan arpien muodostamat kohoumat. Hänellä oli parran sänki, ja hän näki likaiset kätensä ja jalkansa. Kuivunutta verta oli hänen ihollaan, ja hän halusi pyyhkiä sen pois, että olisi ihmisen näköinen.
Aamu oli sumuinen ja kostea. Yö tuntui kylmältä ja hän oli palellut vähän. Hän oli tottunut jo pimeyteen ja luonnon ääniin. Ei hän pelännyt olla yksin. Oli vain outoa, kun ei kuullut liikenteen ääniä, ihmisten hälinää, tai lasten ääniä. Hän oli sopeutunut erikoisiin kokemuksiin, ja hän tiesi, että hän selviytyisi jotenkin elämässä eteenpäin.
Aamulla hän tunsi huimausta, ja pää tuntui jotenkin sekavalta. Aivan kuin hän ei pystyisi ajattelemaan ja hänen olonsa tuntui epävarmalta. Hän kuitenkin touhusi peseytymisen kanssa. Puro lirisi kauempana, ja hän kuuli veden lorinasta silloin tällöin jonkin sanan. Vesi puhui sanoja hänelle. Mutta ääni oli erilainen ja ikäänkuin kaksi erilaista ääntä olisi puhunut hänelle yhtäaikaa. Hän ei ymmärtänyt, mutta sitä hän ei jäänyt pohtimaan kauempaa aikaa. Hän joutui käymään useita kertoja puskan takana, vaikka hän ei ollut syönyt juuri mitään. Ehkä se johtui jännityksestä.
Pian hän olisi valmis kohtaamaan talossa asuvan vanhan miehen. Muita hän ei ollut nähnyt seuratessaan talon elämää. Mies liikkui kumarassa ja hänellä oli keppi. Hän näytti vanhalta ja vaatteet olivat kuluneita. Mies arveli, että hän ehkä tarvitsisi apua talon pidossa, tai ehkä hän pystyisi antamaan hänen asua siellä vähän aikaa. Jos hän olisi vaikka seurana, ja auttelisi kaikessa pienessä. Mutta ensin hänen pitäisi keksiä nimi itselleen ja tarina, miten hän oli joutunut sinne. Hänen piti olla tarkkana. Parasta keksiä hyvin yleinen nimi, niin kukaan ei epäile mitään. Ei hän voi valita ketään tuttua tai tunnettua nimeä, eikä sukulaistensa nimiä. Siihen menisi vielä tovi, keksiä oma nimi ja elämä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti