Mäntymetsä

Kuin kultaa on auringonsäteet,
kun katsoo kesäillan taivaanrantaa,
ne siivilöityvät mäntyjen runkojen lomitse,
ja kirjavoittavat metsän väreihin,
on keltaista, kultaista ruskeaa,
vihreää monissa sävyissä.

Miten metsän kauneutta voi rakastaa,
katsella paljon nähneiden puiden runkoja,
ihmetellä kuinka paljon ne merkitsevät,
ja mitä luonto on kokenut ja kohdannut,
kuinka paljon ne osaisivat kertoa,
jos ne puhuisivat ihmisten kieltä?

-

Ihmisen silmissä on aikamatka,
kohti lapsuuden ihmeellisiä metsiä,
kuinka kaunista oli kaikki kotimetsässä,
leikkiä rikkinäisillä astioilla kivillä,
tuossa oli minun maja ja tuossa siskon,
eikä meillä ollut mitään huolia.

Se mäntymetsä oli tärkeä paikka,
siinä me ensimmäiset mustikat kerättiin,
siinä me Tiina-kanan kanssa leikittiin,
ja pienet ladut talvella sinne laitettiin,
eikä maailma pelottanut silloin yhtään.