Jos en tänään tiedä,
miten huominen menee,
olenko auringon paisteessa,
vai sateen keskellä,
niin otan vain linnut,
ja katson kauas taivaalle.
Kuinka kaksi kuoviemoa,
jätti eilen Suomenmaan,
kuikuttivat ikäväänsä,
ottivat etelän suunnaksi,
he hylkäsivät perheensä,
vaihtaakseen oman pukunsa,
saadakseen uudet sulat,
jotta voisivat tulla uudestaan.
Miten lintujen itkulaulu,
tuo paljon tunteita elämään,
näkee miten ne joutuvat luopumaan,
tästä Suomen suvesta ja kauneudesta,
puoliso vain jää tänne,
hoitamaan yhteisen poikueen,
lähteäksen matkaan myöhemmin.
Enempää en voi tietää,
ehkä he tapaavat uudelleen,
ehkä eivät koskaan näe,
elämä on liian ihmeellistä,
että ihminen ymmärtäisi,
ymmärtäisi kaiken tarkoituksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti