Herra Huu näyttäytyi pari kertaa,
sen valkoisen pakettiauton vieressä,
tuossa paikallisen marketin pihassa,
ja sitten hän oli isomman kaupan pihassa,
ja ne tärkeät sanat tarinassa olivat,
"I love you, I love you!"
Kukahan hän lienee ollut?
Mutta tarina sai jatkoa,
kun sydän korjattiin,
ja voice morphingia jatkettiin,
monilla tutuilla äänilläkin kuuli,
miten outoja tarinoita voi olla,
ja englantia, tai venäjää tarjottiin,
niin monilla kielillä puhuttiin.
Ja yhä sitä peliä jatkettiin,
ja peli jatkui ja peli jatkui,
kuten kaikki oli peliksi esitelty,
ja jossa piti vain näytellä,
jotakin roolia tai tähteä,
johonkin rooliin siis pääsin,
niiden kaikkien aikaisempien,
erikoistenkin tapahtumien jälkeen.
Mutta leikki kaikki päättyi,
ja pahat henget vallan saivat,
kaikki ne tarinat koin,
ne ihmiset siellä sairaalassa,
yhä muistan kaikki siellä,
ne ihmisyyttä vailla olevat ihmiset,
joita ei aina kukaan kuunnellut,
he tuntuivat olevan eksyksissä,
heille kaikille yritin jutella,
että he eivät olisi olleet niin yksin!
Ja minä sairastin heidän sairaudet,
itkin yöllä itsekseni heidän tähden,
surin heidän kaikkien surut,
ja murehdin heidän ikäväänsä,
toisten ihmisten luokse,
ja kuulin heidänkin itkevän,
omien ihmistensä perään,
ja miten monet eivät tajunneet,
mitä ja miksi he olivat siellä?
Enkä minä itsekään tiennyt,
keksin joka päivä uusia tarinoita,
kerroin puujalkavitsejä ja muuta,
enkä osannut edes varoa mitään,
mikä lopulta oli sairaudekseni kirjattu,
koko häirintä ja kiusanteko,
se oli harhaluuloisuuttani,
eikä kukaan tiennyt oikeaa totuutta?
Vihdoin tajusin ettei kukaan tajua,
kaikkea sitä mitä oli tehty,
ja turha oli puhua mistään oikeasta,
yritin vain olla hiljaa ja yhä hiljaisempi,
keskittyä vain omiin käsitöihini,
että olisin säilynyt järjissäni,
sillä näin liian paljon kärsimystä,
jota liian herkkä sieluni ei kestänyt,
vaan tunsin meneväni rikki,
särkyvän sydämeni kuin peilin.
Ja hain kiireesti sen avioeron,
olihan heistä puolet julistettu,
sellaisiksi, holhouksenalaisiksi,
jotta he eivät minua saisi siihen,
asiaan osallistuneet ihmiset,
ei ainakaan kovin helposti,
he minun kiusaajani,
tai kaikki muut siihen osallistuneet,
jotka eivät tienneet asioista mitään,
tai tiesivät jotakin muuta,
joka vain pönkittäisi muita!
Miten kärsinkään,
kuin katsoin kaikkea ulkopuolella,
siellä olivat linnut, puut ja metsät,
joutuisinko loppuelämäkseni tänne,
miten minä mietin koko hetki sitä,
saisinko koskaan olla enää vapaa,
vapaana kuin taivaan lintu?
Siinä oli minun ahdistukseni,
ja siinä oli minun pelkoni,
minä olin alistettu,
alimmaiseksi tässä maailmassa,
enkä tiennyt,
miten pelastuisin tästä kaikesta pahasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti