kasteessa heinät,
usvassa kylpevä maisema,
mieleni itkee murheitaan,
pisaroina heinien korsilla,
ikävänä, kadotettuna ihmisyytenä.
Miten elämässä on vaikeaa,
saa kaikesta maksaa,
siihen hän on syytön ollut,
ja minun sieluni kärsii,
itken ikäväni kyyneleitä,
helmiksi korsille kokoan,
auringon valossa hohtavana,
pisarat pitkinä nauhoina.
Olen menettänyt hänet,
enkä ehkä kohtaa nyt,
koska minusta on tehty,
se hullu ja vajaa ihminen,
jolla ei oikeutta rakastaa,
sitä kaikkein rakkainta lasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti