Elämän sisukkuus

Minun oli otettava käyttöön kaikki,
se elämäni sisukkuus ja voimat,
jotka sain jo elämän alkutaipaleella,
siellä pienellä syrjäseudun maatilalla,
jouduin jo seitsemän vanhana töihin,
niin kuin sisaruksenikin,
navettaan ja peltotöihin.

Siellä minä sain elämäni eväät,
oli oltava tarpeeksi sinnikäs,
pärjätäkseen siinä karussa ympäristössä,
ilman sähkövaloja ja pimeässä,
tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa,
kouluunkin jokaisena päivänä,
uutta oppia saamaan.

Minä koin kaiken voimakkaampana,
kuljin luonnossa ilman mitään pelkoa,
metsä oli minun lempipaikkani,
siellä minä tutkin kaikkea,
tein sinne hiihtolenkkini itse,
ja olin vain kymmenen ikäinen.

Niin kuutamossayössäkin pärjäsin,
enkä pelännyt pimeitä varjoja,
sillä se oli minun sieluni paikka,
koin olevani osa jotain suurempaa,
katsoessani taivaan kauniita tähtiä,
eikä minulla ollut mitään hätää.

Siksi minä en pelkää enää,
olen vain yrittänyt oppia ymmärtämään,
heitä joita on ympärillämme olemassa,
joiden tekemisiä ei voi itse valita,
on vain hyväksyttävä maailma sellaisena,
jos siihen ei pysty itse vaikuttamaan.