Ja taivaalle ilmestyivät vaaleanpunaiset pilvet,
jotka värjäävät illan taivasta kuin helmet,
kaukana hohti vielä kirkkaampi taivaanranta,
ja tummanvioletteja pilvilauttoja purjehti kauempana,
minä kuuntelin metsän ääniä,
ja mukani olevaa mittaria!
Tulin maastoon polulle katvealueelle,
olin alempana kuin vieressä oleva mäki,
ja kuuntelin tasaista harvaa tikitystä,
ja kaksi punaista palkkia vilkkui,
ja muut äänet olivat liki vaiti,
niin liikenteen äänet kuin metsän linnutkin,
ja kävelin vain hiljaista polkua eteenpäin,
tuttu harva männikkö toisella puolella,
ja pienempi tiheä taimikko toisella.
Polku kulki eteenpäin kohti kuusikkoa,
olin edelleen mäen suojassa,
näin vihreät sammalmattaat,
ja vuosikymmeniä nähneet puut,
ei ollut kuin tasainen tikitys,
ja hentoja rastaiden ääniä.
Mäki taittui ja polku kaartui,
alamäkeä kohti kuljin,
ja pian mittariin tuli eloa,
tuli kolmas palkki punaista,
ja tiesin, että olin taitekohdassa,
kuten elämässä ihminen usein on.
Meni vain muutaman kymmenen metriä,
tulin aukon laitaan ja mittarin ääni oli tasaista,
ja neljä palkkia oli punaisella,
mutta näin kaukana kelopuun latvassa,
isohkon linnun, huuhkajako se siellä katseli,
yksinäistä iltayössä kulkijaa!
Olin jo lähellä määränpäätäni,
reittini oli muutaman kilometriä,
ja nyt olin vain muutaman sadan metrin päässä,
eikä enää tullut muutoksia,
muuta kuin laskeutuvan lentokoneen kohdalla,
mittarissa paloi vain kaksi palkkia,
ja kului taas se tasainen hidas tikitys.
Kuka elämästä tietää,
en minäkään osaa selittää,
mitä minä koin ja mitä minä näin,
mutta ehkä joku on viisaampi,
ja keksii ratkaisun.
Olin vain lintujen ja mittarin kanssa,
joka toimi eri tavalla maastossa,
eri kohdissa siellä,
samoin linnut lauloivat eri tavalla,
eri aikaan ja eri paikoissa,
kuten viitakerttuset lauloivat,
hyvin monien lintujen äänillä,
ihan ison maantien varressa,
ja sitä oli ilo kuunnella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti