Hiljainen tappaja

Aamu tuntui kostealta ja kylmältä. Hänen oli lähdettävä pian töihin. Autonkuljettajan työpäivät olivat pitkiä, ja hänellä oli paljon tavaroita kuljetettavana. Hänen työnsä oli liikkumista paikasta toiseen, eikä liikenne ollut mitenkään helppoa. Liikenne oli kaaoasmaista, siellä olivat sekaisin jalankulkijat, polkupyörät, moottoripyörät ja henkilö- ja kuorma-autot. Työ oli vain selviämistä päivästä toiseen, ja välillä oli raskasta, kun oli kiire toimittaa tavaroita toreille ja kauppoihin. Oli kiire noutaa päivät kuljetukset jo aamulla ennen auringonnousua.

Aamu oli ollut hyvin vaikea. Vaimo hengitti raskaasti. Hänen äänensä oli tuskin kuuluva, ja hänellä oli taas kipuja huonosti nukutun yön jälkeen. Mutta oli vain lähdettävä töihin, pian tulisi hänen hoitajansa eikä ollut aikaa hukattavaksi. Muutoin he eivät selviäisi eteenpäin elämässään. Hänen oli vain tehtävä työnsä.

Aamupäivä kului hiljaisesti. Hoitava nainen antoi särkylääkettä ja hän otti pienen tilkan teetä. Mutta muutoin ruokahalu oli kadonnut, vain pieni tilkka teetä sokerin kera. Siinä oli hänen annoksensa nyt. Ja hän nukahti melkein heti uudestaan. Vanhempi nainen alkoi pestä pyykkiä, ja siivota asuntoa. Hän kulki jo hiukan kumarassa. Tulisijalla oli vesikattila ja pienempi astia. Pian hän pesi astiat ja kuivasi ne ja laittoi kaappiin.

Kohta häntä tultiin hakemaan, hänen oma poikansa tarvitsi häntä hetken aikaa vahtimaan omia lapsiaan. Hän jätti nuoremman naisen yksin asuntoonsa ja lupasi palata pian.

Kuumat vesipisarat kohosivat isoiksi palloiksi otsalle. Hänellä oli tulikuuma, vaikka ikkunasta tuli viileää ilmaa sisälle. Hetkessä vaatteet olivat litimärät. Hän katsoi itseään peilistä, eikä tiennyt, kuka siellä oli. Niin paljon hän oli muuttunut lyhyessä aikaa. Pian kramppi repi häntä keskiruumiista, ja sitten hetken päästä tuli uusi kohtaus. Hän tuskin pystyi hengittämään, mutta sitten hänet valtasi lämmin hyvänolon tunne.

Hän ei pelännyt enää mitään. Hän tiesi sanoneensa kaikki tärkeät asiat miehelleen. Hän tunsi olonsa ihmeellisen hyväksi. Hänen oli lämmin olla, eikä vuode tuntunut enää kylmältä. Hän nukahti pian uudestaan, eikä hänellä ollut mitään hätää! Hän tiesi, että hänen hetket olivat vähissä, mutta hän ei kantanut enää mistään huolta. Elämä oli tässä vain!