Joulu on pian,
olenko valmis,
enhän tarvitse mitään,
vain sen pienen siemenen,
jonka varpunen sai,
kauan sitten jouluaamuna.
Se on se pieni elämän sanoma,
lapsi joka syntyi seimeen,
vaatimattomiin oloihin,
ilman suuria juhlallisuuksia.
Muistan ne lapsuuden joulut,
tärkeintä oli tunnelma,
elävät kynttilät kuusessa,
sukulaisten kohtaaminen,
yhteisen lasten hetket,
joulupukin odottaminen,
se tiivis jännitys aattona.
Joulukirkko jouluaamuna,
pimeässä ja kylmässä,
lumisessa maisemassa,
siinä kirkkotiellä heräsi,
auton kyydissä mennessä,
ihmetteli talojen valoja,
pimeitä synkkiä metsiä,
maalaismaiseman rikkautta.
Suuressa kirkkosalissa,
kaikuivat jouluvirret,
tervehdittiin tuttavat,
vaihdettiin muutama sana,
lapsen mielessä kaikki,
oli niin kaunista ja ihmeellistä,
sitä tunnelmaa on vaikea,
enää näin aikuisena saavuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti