Ja siivet selkääni saisin,
että nousisin ylös,
ja katsoisin maata allani,
ja asukkaita sen.
Minä olisin vapaa,
eikä kukaan voisi minua kahlita.
Tuulien mukana nousisin siivilleni,
ja nauttisin merestä,
raikkaudesta ja tuoksusta.
Aaltojen harjalla kelluisin,
ajatukset olisivat vain omiani,
eikä kukaan minua kaipaisi.
Sydän särkyy,
ja pakenen,
ja kysyn miksi,
minä olen vankina
tässä ruumiissani,
ja minä olen yksin.
Eikä kukaan voi tietää,
mitä tunnen tai ajattelen,
eikä tiedä kärsinkö minä vai en?
Olen ulkona yhteiskunnasta,
ja olen hylätty sielu.
Ja miksi te minulle,
aina nauratte,
ja miksi te minua haukutte,
en halua tätä enää.
Mutta kärsimys kuuluu elämään!
He ovat petoja ja julmia,
enkä tätä unohda enkä rauhaa saa.
Mutta miksi?
Voisin muuttau etanaksi tai maan matoseksit?
Jos voisin kadota syvyyteen,
ja päättää kaikki,
ja olla vain se matonen,
joka katoaa,
ja jota ei nähtäisi,
olisin silloin kai onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti