torstai 1. tammikuuta 2015

Epävarmuudessa - kirjoitettu syksyllä 2014



Jatkuvassa epävarmuudessa,
eläminen on vaikeaa,
ei pysty rakentamaan uutta,
elämä kuluu hiljalleen,
ilman suurempaa merkitystä.

Ilman päämäärää on vaikeaa
vaikea suunnistaa mihinkään,
eikä ole ilmansuuntia,
ilman todellista tietämystä,
eikä voi olla ratkaisuja.

Kaikki on vain pintapuolista,
siihen tarvitaan enemmän tietoa,
pitää olla varmuutta asioista,
tyhjän päälle ei pysty rakentamaan,
pilvilinnoja voi rakentaa kuka tahansa.

Todellista elämää täytyy etsiä,
sen saavuttaminen on vaikeaa,
elämässä oleva epävarmuus,
lisää pelkoa, epäonnistumista,
riskien ottaminen on vaikeaa.

Joskus joutuu valitsemaan,
valinnan tekeminen on välttämätön,
ilman sitä roikkuu ohuiden lankojen varassa,
valintaa ei aina pysty perustelemaan,
mielikuvat ja mielipiteet vaikuttavat.

Joskus toisten apu pahentaa tilannetta,
se tuntuu liian turhauttavalta,
olla arvosteltavana kaikkien silmissä,
sinut on leimattu jo kauan sitten,
eikä siitä roolista pääse eroon.

Sen rikki repiminen sattuu,
ja se satuttaa muitakin,
joskus on pakko riuhtaista irti,
yrittää toisella tavalla,
epäonnistumisista huolimatta.

Jatkuvassa epävarmuudessa,
eläminen on kuluttavaa,
ihminen on hälytystilassa,
eikä saa rauhaa silloin,
tulee vain turhautunut olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti