perjantai 20. elokuuta 2021

Hiljainen tappaja

Mies muisti alun shokin ja erilaiset äänet, joita hän oli kuullut. Hän oli kuullut korkeaäänistä sihinää usein, ja jopa korviin sattuvia korkeita ääniä. Hän oli kuullut matalaa jyrinää, ja se tuntui kehossa myös oudolta. Hän oli kuullut kaikenlaisia koneääniä, ja puhelimen ja hälytysten ääniä. Koko äänimaailma tuntui nyt kaaottiselta, ja hän ei ymmärtänyt, miten monia erikoisia ääniä se sisälsi. Hän oli kuullut myös kieliä, joita hän ei ollut ymmärtänyt. Oliko  hänelle puhunut jumalat vai paholaiset, vai mistä äänet olivat tulleet?

Mies ihmetteli äänien outoutta, ja erikoista piirrettä, jonka hän oli huomannut jo alussa. Jos hän voimakkaasti ajatteli jotain sanaa, tai toisteli jotain hokemaa ajatuksissaan, hän kuuli saman sanan tai samoja sanoja jonkin aikaa. Vaikuttiko hänen oma ajattelunsa äänien kuulemiseen noin voimakkaasti? Miksi hän kuuli toistamiaan sanoja yhä uudelleen ja uudelleen? 

Vaikka alun tapahtumista olikin jo paljon aikaa, hän muisti monta erikoista havaintoa. Hän oli kuullut toisten ihmisten puheen eri sanoina kuin he olivat oikeasti puhuneet. Hän oli ymmärtänyt sen paljon myöhemmin, ja hän tiesi, etteivät monet olleetkaan arvostelleet häntä siten kuin hän oli kuullut sanat. Se tuntui omituiselta nyt.

Oliko hän itsekin puhunut sen takia ristiriitaisesti ja virheellisesti monista asioista ja siten hankaloittanut omaa asemaansa työyhteisössä ja omassa asuinympäristössään? Vaikutukset olivat kuitenkin olleet niin moninaiset, ja hän oli ehkä itsekin tuominnut ihmisiä väärin niinkuin ihmiset olivat tuominneet hänet hänen kertoessaan oudoista tapahtumista. Hän oli kohdannut todella erikoisia tapahtumia, joita muut eivät olleet nähneet, eikä hän pystynyt todistamaan niitä jälkikäteen. Siinä oli tarinan opetus, ettei kannata kertoa asioista, joita ei pysty todistamaan! Hänen kannattaisi nyt vielä vaieta ja etsiä itse tietoja enemmän!

Jos hän joskus pystyisi jakamaan asiat toisten ihmisten kanssa, jotka olivat kokeneet samanlaisia tapahtumia? Hän ehkä ymmärtäisi paremmin asiat silloin. Ei hän varmaankaan ole vain ainoa tämänkaltaisen ongelman eteen joutunut ihminen. Siinä olisi hänelle enemmän tekemistä, ja elämän tehtävää selvittää kaikkia erikoisia asioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti