Surullisin silmin,
haikeutta tuntien,
vaellan taas kirkkomaita,
muistellen lämpöä,
jota kotona tunsi,
kaikki oli niin tuttua,
ja turvallista lapsen elää.
Ei enää nykymaailmassa,
ole samanlaista elämää,
kaikkea kuulee ja kokee,
ihan pienestä pitäen,
eikä koti voi suojata,
kuten silloin aikoinaan,
omia leikkejä leikkiessään,
tietämättä suuresta maailmasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti