Ajatuksia ajasta 2. osa
Ajan armo on läsnä,
meillä ei ole kiirettä,
jospa muistaisimme sen,
olla armollisia itsellemme,
ja armahtaa muutkin.
Kuka voisi olla se täydellinen,
eihän kukaan ihminen ole,
anna itsellesi aikaa toipua,
ole muiden tukena tarvittaessa,
ole oma itsesi vailla naamiota,
riisu itsesi turhasta.
Anna katseesi näkyä,
anna oman äänesi kantaa,
sillä muutoin olet näkymätön,
eikä se ole tarkoitus,
olla vain tuntematon haamu,
jota toiset eivät voi kohdata.
Meidän täytyy kohdata muita,
ollaksemme inhimillisiä,
ollaksemme ihmisen arvoisia,
miten meitä voisi mitata,
jos olemme vain varjojen verhoa,
vailla todellista olemusta.
Olla edes joskus ihminen,
se on vähintä meille,
näkyä ja kuulua joskus,
korottaa ääntä,
ja olla edes olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti