maanantai 9. huhtikuuta 2018

Erikoisia häirintäohjelmia

Suomessa ei juuri tiedetä,
elektronisesta häirinnästä,
ja arvioit uhrien määrästä vaihtelevat,
mutta yleisesti häirintää seuraavien parissa,
on arvoitu noin kahdenkymmenentuhannen,
jopa suuremman joukon ihmisiä olevan häirintäkohteina.

Suurin ongelma häirinnän todentamisessa,
on häirinnän tekniset toteutukset,
ja kohderyhmänä on useimmiten iäkkäämmät ihmiset,
Usassa on arvioitu että suurin ryhmä on 60 - 80 -vuotiaita,
koska he ovat jo terveydeltään huonompikuntoisia,
ja heidän uskottavuutensa on huono!

Suomessakin on viitteitä seksuaalisesta häirinnästä,
ja hakusanoilla "sex kitten" tai "monarch",
voi löytää kuvauksia häirintäohjelmista,
tai palveluista joilla autetaan häirinnän uhreja,
Suomessa ei ole seksuaalista häirintää tunnustettu,
vaikka useat ihmiset ovat kertoneet siitä!

Kenellä on intressi tähdä tällaista häirintää,
siihen ei ole yksiselitteisiä vastauksia,
kaikkea leimaa yhteiskunnassa vaikenemisen verho,
koska säteilyä tai muuta tekniikkaa ei voi todistaa,
eikä siihen löydy mittauslaitteistoa,
ja se voi olla osa elektronista sodankäyntiä,
eli oppi on voitu saada sitäkin kautta!

Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää,
miten paljon tietoja on kerätty Suomessa,
paljonko ihmisiä on ilmoittanut tästä häirinnästä,
ja kuinka laajaa ihmisjoukkoa häirintä koskettaa?

Jos nyt syttyisi kolmas maailmansota,
olisi nämä elektroniset aseet merkittäviä,
yhdessä kemiallisten aseiden kanssa,
näillä aseilla voidaan aiheuttaa tuhoa laajasti,
ja siksi häirinnän tunnustaminen,
voisi olla askel myös tukipalveluiden kehittämiseen,
etteivät uhrit jää yksin ongelman kanssa!

Hakusanoilla "sex kitten harassment" tai "monarch harassment" löytyy lisää linkkejä!

http://www.theyakitten.net/2018/02/12/a-comprehensive-list-of-the-recent-kidlit-sexual-harassment-allegations/
http://www.monarchscc.org/get-help/sexual-assault/
http://lawyers.findlaw.com/lawyer/firm/sexual-harassment/monarch/colorado

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti