Kuutamoyössä,
kuuntelee tarkemmin,
väräjävä lehtopöllön ääni,
sykähdyttää ja pysäyttää,
pilvet parveilevat taivaalla,
liikkuvat nopeasti kuun ohitse,
ja kalpea valo hohtaa,
heittää varjot hangelle.
Eikä ole pimeyttä,
silmät tottuvat nopeasti,
ja näkee kuun valossa,
metsät ja maisemat,
eikä voi tuntea pelkoa,
on vaan tuttu tunnelma,
on kuin palaisi lapsuuteen.
Pikkutiellä on rauhallista,
katsoa maalaismaisemaa,
ja pysähtyä välillä kuuntelemaan,
mutta nyt tuulee jo liikaa,
ja kun vähiten odottaa,
viirupöllö lentää tien yli,
auton valossa vaaleana hahmona,
vai oliko se vain metsästä tullut aave?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti