perjantai 23. huhtikuuta 2021

Hiljainen tappaja

Mies oli herännyt yöllä, ja hän ihmetteli hiljaisuutta. Äänet eivät puhuneet hänelle, ja se tuntui hyvin oudolta. Hän oli viime aikoina nukkunut hiukan tavallista paremmin, ja hän ymmärsi, että äänet olivat yöllä hiljaa ainakin osan yötä. Toisaalta, miksi äänet puhuisivat hänelle, jos hän oli unessa, eikä kuuntelisi niitä. Vai voisiko äänien kuuleminen myös nukkuessa saada hänet näkemään painajaisia, tai voisiko äänet muokata jotenkin hänen ajatteluaan unen aikana? Oli paljon sellaista mitä hän ei tiennyt äänien vaikutuksesta, mutta sen hän tiesi, että ne voivat kaapata ihmisen mukaan toimintaan, ja hän voisi manipuloitua äänistä. Näinhän oli alussa tapahtunut!

Hän tiesi, että äänet eivät puhuneet totta, ja siksi ne olisi jatkossa vain sivuutettava, ja usein hän unohti äänien kuulemisen kokonaan. Hän pystyi elämään elämäänsä kuuntelematta ääniä, eikä kukaan ulkopuolinen voisi tietää äänistä mitään. Eikä hänen kannattaisi kertoa äänistä mitään, jos hän arvioi, ettei toinen ihminen voisi niitä ymmärtää. Hänet vain leimattaisiin mielenvikaiseksi. Hänen olisi parasta vaieta kaikesta kuulemastaan. Ehkä hän voisi kertoa niistä vuosien päästä avoimesti. Ehkä maailma muuttuisi hänen elinaikanaan suvaitsevammaksi, ja hyväksyttäisiin tälläinen erikoispiirre. Toki hän oli kuullut, että oli olemassa muitakin ääniä kuulevia, mutta hän ei itse tuntenut ketään.

Hän oli aikaisemmin kaupungissa käyttänyt tietokonetta ja nyt hän aikoi hankkia tietokoneen ja netin, koska sieltä ehkä löytyisi tietoa hänen kokemistaan asioista. Hän janosi tietoa enemmän asioista, ja muista ihmisistä, jotka olivat joutuneet samankaltaisten tekojen kohteeksi. Häntä oli huijattu, ja hänestä oli kerrottu pahaa ja juoruja, ja kaikki oli ollut muutoinkin outoa. Hän oli nähnyt sellaista, joka ei ollut todellista, tai häntä oli voitu huumata jollakin aineella. Hän tiesi, että jotkut aineet aiheuttivat hallusinaatioita, ja hän oli ehkä jonkun hyväksikäytön uhri.

Elämä oli mennyt vaimon kanssa hyvin, ja pian syntyisi heidän esikoinen. Hän halusi suojella perhettään kaikelta pahalta. Mutta joku tiesi hänen olinpaikkansa, ja jätetäänkö hänet rauhaan? Voisiko joku tulla ja tehdä pahaa hänen perheelleen tai sukulaisilleen? Hän pohti usein tällaisia asioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti