Olen toivonut rauhallisia päiviä,
seesteisiä hetkiä elämäni ehtooseen,
olenhan lähempänä sitä toista rantaa,
eikä paluuta ole siihen nuoruuteen,
tai valintoja ei enää voi muuttaa.
Olen kuitenkin suomalaista sisua,
tulta ja tappuraa sisälläni kantava,
sitkeä ja sinnikäs suomalainen nainen,
eikä minua kovin heppoisille keinoilla,
enää kukaan kumoon kaada,
vaikka he korviini pistelisivät.
Minä seison yhä omilla jaloillani,
ja näen uniani ja ajattelen aivoillani,
vaikka nekin yritettiin varastaa,
ja katson omilla silmilläni yhä,
näen tämän maailman lintuineen,
ja se riittää minua elämässä,
yhä eteenpäin viemään,
kohti sitä toista rantaa kantamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti