Vihreät pehmeät mättäät,
sadepisarat koivun oksilla,
kimmeltävät kirkkaina,
kuulen rapinaa metsässä.
Kuuset vapauttavat vettä,
oksilta tippuvat suuret pisarat,
ja sumuverho hälvenee,
kirkastuu ja latvusto paljastuu,
aurinko pääsee esille.
Keltaiset okran värit,
rahkasammal hehkuu,
kirjavoittaa suota,
vesilätäköt riitteessä.
Ohut usva nousee vedestä,
lammen pinta on tyyni,
heijastaa pilvien kuvioita,
tuoksuu suo ja suopursu,
syksyn kosteus tarttuu kasvoille.
Vain korpin ääni kantautuu,
kohta jo kohdalle saapuu,
närhi rääkyy kuusikossa,
rikkoen hiljaiset ajatukset,
halaan ja kosketan puita,
näen oksilta roikkuvan naavan,
ja jäkälän kukkivan oksilla.
Ikimetsän äärellä hiljentyy,
näenkö metsän menninkäiset,
kuulenko näkymättömien henkäykset,
uskon olevani vain pieni osa,
tätä vanhaa metsää?
Kuulenko hennon äänen,
kun hippiäinen lähestyy,
tai pyrstötiaisten tirskahdukset,
siellä ne puikkelehtivat latvuksessa,
edeten nopeasti eteenpäin?
Vain hetki on päivän pituus,
kohta jo hämärtää,
ja laskeutuu rauha,
metsän eläimille,
ja meille itse kullekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti