sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Hiljainen tappaja

Miehellä oli ollut nyt vihdoin aikaa pohtia elämän syvällisempiä asioita ja omaa kohtaloaan. Hän oli ollut oudon yllättynyt kaikesta, mitä oli tapahtunut täällä kaukaisella saarella. Hän tunsi, että jotain oli tapahtunut hänen äänissään ja olossaan. Hän ei kuullut ääniä, eikä hän kokenut mitään outoja kokemuksia. Miten häntä olikaan johdettu harhaan ja soimattu usein, ja mikä lienee ollut hänen ääniensä lähde, ja miten äänet olivat kohdelleet häntä. Hän ei ollut ymmärtänyt, miten äänimaailma manipuloi ja vaikuttaa ihmisen toimintaan.

Hän muisti monia erikoisia tilanteita, ja ymmärsi, että hän itse kuuli ja näki enemmän kuin muut ihmiset ympärillä. Hän ymmärsi, että kaikki oli tarkoitettu vain häntä varten. Ja kuinka paljon hän käsitty nyt enemmän kaikesta tapahtuneesta. Tuskin kukaan muu voisi ymmärtää häntä ja hänen puheitaan tapahtumista. Siihen ymmärtämiseen pystyi vain saman kokenut henkilö! 

Häntä oli täytynyt seurata jo pitemmän aikaa, ja hänen läpipiiriään myös. Kuinka paljon oli työkavereita, asiakkaita, tuttavia ja perheenjäseniä seurattu. Miten paljon oli suunniteltu hänelle tehtyä ikävää tapahtumaa jo aikaisemmin? Hän oli nähnyt outoja ihmisiä ja ilmeitä ja tiesi, että se outous ja erikoisuus oli vain häntä varten. Hän muisti tapahtumia jo vuosia aikaisemmin, joita hän oli ihmetellyt. Ja hän oli nähnyt ihmisiä, joita ei tunnistanut. Miten paljon ulkopuolisten tietoja oli joutunut vääriin käsiin ja voitiinko niitä hyödyntää laajemmin? Tai voisiko joku muukin joutua uhriksi ja väärinkäytöksen kohteeksi, sitä hän ei voinut tietää enää.

Kuinka laajasti oli tietoja kerätty, jotta hänet saatiin uskomaan ja tekemään asioita, joita hän ei osannut ajatella vaarallisina tai muutoin haitallisina? Kun hän toimitti tavaroita asiakkaalle, ja ne varastettiin tai ne nouti joku täysin ulkopuolinen, täytyi hakijan tietää heidän toimintatapansa, ja olla herättämättä huomiota, samoin he olivat varmistaneet, että hänelle itselleen ei jäisi mitään dokumenttia tai liian tarkkaa muistikuvaa tapahtumista. 

Siksi kaikki oli tehty mahdollisimman helposti toimivaksi, eikä hän siksi ollut epäillyt mitään. Hänen työnantajansa asiakkaan tietoja oli käytetty väärään tarkoitukseen, samoin kuin häntä oli huijattu luovuttamaan toimitus siten, että siitä ei jäänyt mitään dokumenttia, tai nimitietoja. Ei hän ollut osannut pyytää näyttämään dokumentteja tai henkilöpapereita. Huijaus toimi täydellisesti, ja tavallisia ihmisiä ei voi muistaa jälkikäteen. Siinä ei ollut mitään poikkeavaa tai erikoista! 

Mies oli ihmeissään monista asioista. Hän oli kärsinyt paljon oudoista kivuista kehossaan, ja hän oli tuntenut kuin polttavien matojen liikkuvan kerran kehossaan. Kipu oli saanut hänet pelon valtaan ja hän oli ollut hyvin levoton. Hän oli lähtenyt töihin aamulla tavalliseen tapaan ja oudot polttavat madot vaelsivat aina hetken hänen kädessään. Kun yksi polte loppui, tuli toinen ja se poltti hetken aikaa. Tätä jatkui kymmenkunta kertaa, eikä hän ymmärtänyt, mitä tällainen kipu oikein oli.

Oliko jotain sellaista, mitä hän ei käsittänyt. Saiko joku ruoka tai aine hänet reagoimaan tällä tavalla. Polte oli ollut tuskallista ja siihen hän ei pystynyt itse vaikuttamaan. Hän pystyi vain yrittää tehdä työnsä kuten ennenkin mutta muuhun hän ei voinut keskittyä. Siksi se oli vaarallista, mutta pakkohan hänen oli töissä olla, koska hän ei tiennyt syytä tähän kipuun.

Mies ei voinut kertoa tai jakaa asioita kenenkään kanssa. Hän oli hyvin yksin asioiden kanssa. Siksi hän ei voinut hakea apua mistään tai keskustella kenenkään kanssa. Oliko hän vain ainoa ihminen, jolle oli tapahtunut tällaisia outoja asioita?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti