"Miten sairas sinä olet, sinä olet mennyt kertomaan, että olemme harrastaneet seksiä..." Naama vain muutaman sentin päässä hän (nainen) yritti provosoida minua väkivaltaan, ja tiedän, että se toimii, ja osa miehistä mottaa siinä vaiheessa, mutta minä vain huusin, huusin apua koko sielultani! En tiennyt, miksi minua kohtaan hyökättiin sillä voimalla ja niillä sanoilla, koska kaikki seksitapahtumat olivat totta, ja jouduin todistamaan ne, ilman mitään ennakkovalmisteluja ja ilman tietämystä, mitä nykyiset allasbileet ovat. Ihmiset ovat humalassa enemmän kuin tarpeeksi, ja saako juopot olla paljon hullumpia kuin ihmiset mielisairaalassa siinä tilanteesa? Käyttäytyä inhottavalla tavalla ja täysin ilman estoja? En tiennyt mitä olisin tehnyt ja olin täysin pihalla ja ihmeissäni, näinkö on toimittu jo pitkään ja onko tämä normaali tapa viettää lauantai-iltaa tässä lähiössä?
Miten minä olin peloissani siinä tilanteessa? Huusin apua itselleni ja olin sieluni hädässä. Miten minä pelastuisin? Jumala armahtaisi minut, mutta se ei auttaisi ihmisten kesken. Olin liian peloissani paniikissa, että osaisin toimia. Ja kerroin vain totuuden, mutta hän (ex-mies) ei muistanut mitä oli sanonut, koska hän oli ollut liian humalassa ja humalassa saa sanoa mitä vain. Nyt sen tiedän ja tasan tarkkaan, ihminen pakenee vastuuta ja eikä todennäköisesti muista, mitä on humalassa kehuskellut tai retostellut. Se vain on paha juttu, jos toinen muistaa kaiken ja tuntee kaiken omissa nahoissaan. Tulee tunne olen oikeassa, mutta en pysty todistamaan, koska toinen on ollut liian humalassa asioista kertoessaan. Mikä piru se viina on, joka saa ihmiset tuollaista tekemään?
Kerron asioita suoraan, sillä koin sellaisen vääryyden, mutta toisaalta se todisti, että en ole enää sairas millään mittarilla. Ja ihmiset joille olen kertonut tapahtumista ovat olleet kauhuissaan: "Voiko tuollaista tapahtua?" "Voitko hakea korvausta jostain menetetyistä ansioista?" "Miten noin lahjakas ja paljon osaava ihminen voi joutua noin ymmärtämättömien ihmisten kohteeksi?" "Mitä munapäitä siinä teidän mäessä asuu?" "Miten kukaan sukulaisesi ei puutu asioihin?"
Tiedän, että olen jäänyt yksin jo vuosia sitten, jo oman terveyteni takia. Vaikean sydänvian takia en jaksanut viettää iltoja ryyppyporukoissa, riekkua kaikkia iltoja joissakin karaokebaareissa, tai olla joka viikonloppu pelti kiinni, kuten muut ovat! Se 98 %:n tukos siinä vasemmassa sepelvaltimossa toimi juomista vastaan, ja en olisi enää hengissä, jos olisi ollut mukana! En kerta kaikkiaan jaksanut olla juovuksissa joka viikonloppu paria iltaa ja päivää tai sairastaa krapulaa.
Se pelasti minut elämälle, se viheliäinen sydänvika, mutta minä sain loppuiäkseni leiman otsaani enkä ole tervetullut moneen paikkaan täällä. On vain etsittävä uutta ja olenkin saanut paljon sosiaalisia kontakteja, löytänyt lintuharrastuksen uudestaan.
Olen saanut Suomessa kasaan 226 lajia, kiitos sille vuosien takaiselle ystävälle, miehelle, josta he olivat jossain vaiheessa tehneet mielikuvituksessaan enemmän, minun rakastajan. Mutta olemme vain sielultamme lintuystäviä ja tiedämme molemmat, että jos vanhainkoti on sama, meillä on vain linnut, se vapauden lähde mielessämme. Sillä linnut ovat vapaita ihmisten kahleista ja siksi ne kiehtovat, ne ovat vapaita lentämään maiden ja merien ylitse. Vain lintu on vapaa, ihmiselle on luotu kahleet ja häkki ympärille!
Miten eteenpäin päivä kerrallaan, ja jos perheen lapset osin ovat hylänneet minun tämän viimekesäisen hulluksi julistamisen jälkeen, olen päässyt sen ylitse. Olen vain niiden ihmisten seurassa, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. En juo liikaa, ja olen vain oma itseni, se ADHD, se linnuista kiinnostunut nainen, se luontoihminen, lenkkikaveri, ja luova ja vapaa taiteilija vapaa-ajalla, muutoin ihan tavallinen siivoja. Se lienee vain lopun elämäni tarina, ja se riitttää minulle.
Kaikkia ihmisiä ei enää tarvitse tavata, vain niitä, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät minut. Juopposeuraa en tarvitse. Tarvitsen vain töitä, ja tekemistä, en kummempia, ja seikkailuja, ja matkoja, ja pärjään, sillä minua ei voida muuttaa. Olen vain oman persoonallisuuteni vanki, ja siksi se on liian vaikea monille. Mutta on minulla paljon ystäviäkin, ja jopa neljäkymmentä vuotta minut tunteneet ja yhä yhteyttä pitäneet. Elämä kantaa silloin loppuun asti. Oli se viiden tai kolmenkymmenen vuoden päässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti