sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Hiljainen tappaja

Mies oli käynyt kylässä asioillaan. Hän oli käynyt kaupassa ja näki kaikkea uutta olevan myynnissä. Hän näki, että myös uusia laitteita oli tullut kauppaan tai niitä voisi tilata kaupan kautta. Hän näki esitteitä tietokoneista ja muista tarvikkeista. Talossa oli nyt sähköt ja kaikki oli kuin uutta hänelle. Olihan hänellä ollut kaupungissa sähköt ja tietokonekin jo vähän aikaa, mutta kylässä ei ollut mahdollista ostaa tietokonetta. Olisi ollut lähdettävä lähimpään kaupunkiin. Nyt kauppaan oli tullut paljon uusia tuotteita, ja kauppias välitti jopa tietokoneita, ja uusia puhelimia. Olisi mahdollista tilata, jos olisi rahaa. Mies päätti vielä miettiä asioita, ja kysyä vaimon mielipidettä hankinnoista, mutta hän oli jo itse päättänyt, että hänen pitäisi olla ajantasalla asioista.

Mies lähti tyytyväisenä kotiinsa päin kävelemään. Hän näki kylän keskustassa paljon ihmisiä, ja kaikki olivat hänelle niin ystävällisiä, että hän itsekin oli ymmällään siitä. Monet tulivat juttelemaan ja onnittelemaan häntä siitä, että hänestä tulisi pian isä ja perheellinen ja kunnollinen mies. Hänestä oli puhuttu paljon hyvää kylässä, ja hän ymmärsi, että hän oli tervetullut kaikkien luokse kylään. Ihmiset halusivat tutustua häneen, ja hän sai paljon seuraa. Hän oli hyvin iloinen kaikesta tapahtuneesta.

Pian kylä jäi taakse ja mies käveli kotiinsa hiljaista tietä myöten. Taloja ei ollut kuin alkumatkalla ja hän kulki peltojen ja metsien lävitse kotiinsa päin. Hän käveli aina mielellään kylälle, ja takaisin, kun oli vain vähän ostoksia. Hän ei ollut kuullut mitään pahaa mainittavan itsestään täällä kylässä, mutta kaupungissa hän oli saanut paljon arvostelua, ja ihmiset olivat nauraneet hänelle. 

Hän alkoi nyt ihmettelemään aikaisemmin kuulemaansa, ja ymmärsi, että ihmiset eivät ehkä olleetkaan puhuneet hänestä, vaan hän oli kuullut kaiken jotenkin virheellisesti. Usein hän oli kuullut nimensä mainittavan, mutta nyt se ei tuntunut enää oikealta, vaan jokin vääristi hänen kuuloaan. Hän tiesi, että ihmiset eivät olleet pilkanneet häntä, vaan jotain muuta oli tapahtunut. Ehkä he olivatkin vain puhuneet omista asioistaan, eikä hänellä ollut mitään tekemistä asioiden kanssa.

Hän oli luullut, että kaikki olivat myös töissä häntä vastaan, mutta se tuskin oli niin ollut. Hänet oli vain saatu luulemaan niin. Hän oli tehnyt työnsä moitteettomasti ja tunnollisesti. Hän oli yrittänyt parhaansa, ja hän oli ollut hyvin rehellinen. Myös hänelle sattunut outo tapahtuma oli ymmärretty lopulta jonkin rikollisen toimintana. Siksi hän ymmärsi, että oli joitan muita outoja tapahtumia, joita hän itse ei pystynyt ratkaisemaan.

Mies mietti asioita kävellessään, eikä hän ymmärtänyt lainkaan miten äänimaailma oli muuttunut. Hän ei enää juuri kiinnittänyt huomiota ääniin jutellessaan muiden kanssa tai mihinkään muuhunkaan, vaan keskittyi juuri sillä hetkellä oleviin tapahtumiin ja asioihin. Siksi äänet jäivät taustalle, ja hän pystyi toimimaan vain oman mielensä mukaan. Hän oli vapaa äänien aiheuttamista paineista, ja toimi niin kuin parhaiten pystyi toimimaan.

Hän ymmärsi, ettei hänen kannattanut valittaa edes pieniä vaivojaan. Hän pystyi tekemään töitä ja toimimaan vapaasti nykyisessä ympäristössään. Hän oli nähnyt edesmenneen vaimonsa kärsimykset ja hiipumisen, ja sen rinnalla hänen vaivansa olivat pieniä. Hänen edellinen vaimonsa ei koskaan kertonut hänelle mitään huonoa, vaan yritti enemminkin lohduttaa miestä, vaikka silmissä oli usein väsymystä, ja mies näki vaimonsa kärsivän hiljaa ja alistuen. Nyt mies muisteli, miten hän ei ehkä aina ymmärtänyt silloin olla vaimonsa tukena, ja lohduttaa, vaan hän oli ollut töissä pitkiä päiviä. 

Kaikki voisi olla paljon huonomminkin elämässä. Mies tunsi olevansa voimakas ja terveempi kuin autonkuljettajana ollessaan. Runsas ulkonaolo ja ruumiillinen työ oli sopivampaa hänelle, ja hän oli vankistunut ja saanut paljon lihaksia. Hän jaksoi paremmin, ja pystyi olemaan hyödyllinen jäsen omassa yhteisössään. Hän oli saanut tilalle ehkä enemmän kuin oli menettänyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti