On aikaa kuunnella,
avaruuden ääniä,
ne hiljaisina kantautuvat,
kun oikein kuuntelee,
tuulen mukanaan tuomat,
metsän soinnit.
Kuusikko hiljaa huokailee,
metsä ilmavirroissa humisee,
talviyön pakkanen rasahtelee,
ei rauhallista hetkeä,
pakkasyön rauhattomat äänet.
Sydänyönä vähitellen vaikenee,
metsämaat vaimenee,
tuulenvire uusia sointuja kantaa,
hiljaisina hongikon kaikuja tuo,
uinuva metsä,
lumikinosten alla.
Tuulet pysyttelevät,
hiljaisina hetken henkäyksinä,
kunnes vaimenevat,
pysähtyvät kaikki,
kuin unessa,
ovat mieli, sielu ja metsä,
on aikaa kuunnella,
metsän ääniä,
niin hiljaa ne ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti