sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Lentokoneessa

Ihmisen elämä on vain pieni hetki koko maapallon historiassa. Vain harva ihminen muistetaan omien tekojensa tähden satojen tai tuhansien vuosien jälkeen. Harva pystyy muuttamaan maailmaa joko hyvässä tai pahassa siten, että olisi ratkaiseva merkitys maapallon tulevaisuudessa.

On vain yksi ohikiitävä hetki matka lentokoneella valtameren ylitse verrattuna ihmisen omaan elämään. Emme voi vaikuttaa paljonkaan, mitä omassa elämässä tapahtuu. Paljon enempi on sattumanvaraista meistä riippumattomista tekijöistä johtuvaa.

Jos jokainen pyrkisi parempaan elämään, elintasonsa nopeaan nousuun, ei maapallon resurssit riittäisi siihen, koska ne ovat rajalliset, eikä niitä pystytä kasvattamaan väestön kasvun suhteessa. Ihmisen on tunnistettava rajallisuus monessa suhteessa, oman elämänsä ja maapallon suhteen.

Eläminen yli varojen, liiallinen kulutus johtaa maapallon turmeltumiseen, ainutlaatuisen lajiston tuhoutumiseen, suuriin ympäristökatastrofeihin ja lopula ratkaisemattomiin ongelmiin. Sopeutuminen elinympäristön muutoksiin tapahtuu eliökunnassa usein liian hitaasti, jotta maapallon lajit pystyisivät sopeutumaan ja säilymään. Toisaalta osa lajeista häviää, kuten on ennenkin tapahtunut, osa selviää muuttuvissa olosuhteissa ja lajien kirjo vähenee ja monimuotoisuus on rajallisempi. Myös ihminen joutuu kamppailemaan enemmän selvitäkseen monimutkaisissa ongelmissa teknologian, tieteen ja elinympäristön suhteen. Luonnonvarojen rajallisuus tulee vastaan. On kehitettävä uusia tapoja asua ja elää, jos aiomme säilyttää ihmiskunnan elinolot siedettävinä.

Sopeutuminen ja uusi ajattelu, uudet ideat ja osin paluu yksinkertaisempaan elämään, voisi ratkaista monia ongelmia. Nykyihmisten henkiset ja fyysiset kyvyt eivät riitä maailman laajamittaisten ongelmien ratkaisemiseen. Ihmisen on vaikea luopua tai heikentää jo saavutettuja etuja tai omia olosuhteitaan toisten hyväksi.

Tulojen nopea kasvu joillakin alueilla eriarvoistaa yhä enemmän ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia. Ihmisiä syrjäytyy ja köyhtyy alle toimeentulorajojen myös hyvnvointivaltioissa. Eriarvoistuminen aiheuttaa laajoja poliittisia ja taloudellisisa ongelmia ja lisää konfliktien todennäköisyyksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti