lauantai 28. heinäkuuta 2018

Uusi toivo

Ihmisen on luotettava tulevaisuuteen,
vaikka hänet on maahan lyöty,
vaikka häneltä on viety työ, perhe ja omaisuus,
hän on kuitenkin selviytyjä.

Ihminen voi toipua menetyksistään,
hän voi löytää elämälleen tarkoituksen,
hän voi onnistua omassa elämässään,
vaikka hänet olisi leimattu loppuelämäksi.

Hänellä on mahdollisuus aloittaa uudestaan,
luoda ympärilleen erilaisia verkostoja,
lähteä mukaan kaikkeen sosiaaliseen elämään,
ja hän voi onnistua jopa työssä tai suhteen luomisessa.

Ihminen tarvitsee uskoa tulevaisuuteen,
hän on elävä vain kerran täällä maailmassa,
eikä aikaa kannata hukata turhaan,
siksi on parempi aloittaa alusta.

Olla tarpeeksi aktiivinen ja toimia monessa,
antaa ajan kulua ja unohtaa omat ja muiden virheet,
olla armollinen itselleen kohdatessaan tuntematonta,
sillä eihän ihmisellä ole kuin rajallinen tieto,
kaikesta tämän maailman mahdollisuuksista!

Auttamalla muita ihmisiä,
saa elämäänsä paljon sellaista,
mitä ei voisi muuten saavuttaa,
tai mikä voisi täyttää toivon tarvetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti