Kiirehtiä pitää ehtiäkseen,
katsomaan koko maailman ihmeitä,
eikä hukata voi enää päivääkään,
kun on nähnyt myös toisen puolen,
sen elämän hetken,
ja katoavaisuuden,
kuinka pieni on raja jossakin,
jonka toiselle puolelle voi luiskahtaa!
Muistaa kaiken selvästi,
ne tuhannet turhat sanat,
joita vain sanoi ilman merkitystä,
ja tuhannet valheet,
jotta vain selviäisi jotenkin,
ja lopulta kaiken vaikenemisen,
kaikesta siitä kokemisesta,
joka on osaksi tullut.
Miten näkee sellaista erilaista,
syömishäiriöinen oksentaa tarjottimelle,
muut vain jatkavat syömistä,
ilman kuin olisivat mitään nähneet,
ja näkee kun hän pyyhkii,
kaiken vain lautasliinallaan,
palauttaa tarjottimen ja ruoat,
sinne tarjoilukärryyn.
Tai näkee sen toisen potilaan olevan,
sen avuttoman naisen kimpussa,
jolla ei ole sanoja pyytää apua,
joka vain kärsii sielussaan,
ilman että itse pystyy sitä ilmaisemaan,
ja joku toinen kajoaa hänen ruumiiseensa,
likistelee ja puristelee häntä.
Eikä kukaan heistä yli-ihmisistä näe,
mitä joku muu toinen näkee,
eikä hän pysty heitä ketään auttamaan,
heitä samassa asemassa olevia,
tai mitenkään helpottamaan,
sillä hänkin osallisena kaikesta tästä,
mitä ei tahtoisi muistaa enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti