Sinivalkoisilla siivillä - kirjoitettu matkalla Helsinki - Manchester tammikuu 2013

Sinivalkoisilla siivillä

Maan vankina minä olen,
mutta joskus saanhan,
nousta siiville minäkin.
Näen tämän kauneuden,
jota en havaita voisi,
enkä muuten nyt näkisi.

Miten taivas voi olla sininen,
miten kirkasta voi ollakaan,
niin kaunis päivä on täällä.
Valkea pilviverho ylhäällä,

kun saa katsella maata,

ja tätä kirkasta avaruutta.

Jääkiteitä pisarat luovat,
ikkunaan leikin kuvioivat,
auringon hohtoa niihin.
Sateenkaaren väreissä,

tuhannet säteet auringon,
hohtavat tuhannet jääkukat.

Missä pumpulipilvet on,
kirkkain auringon paiste?
Ja taivaan valkoiset pilvet,
vuorilta nyt näyttävät,
ja lohdutuksen sanoman,
hiljaa minulle kuiskaavat!

Minä kiitän kauniista säteistä,
valkoisista hattarapilvistä,
ja tästä rauhan tunteesta.
Ne pumpulipilvet pienet,
alati muuttavat muotoaan,
eikä rantaa voi nähdä.

Minä lennän lintusen lailla,
vaikka omia siipiä vailla,
eihän niitä ole suotukaan.

Olkoon arkeni armollinen,
en murheita mukaani ota,
otan vain avoimen mielen.

Runo on kirjoitettu, kun äitini sairasti viimeistä kuukautta vaikeaa haimasyöpää. Menin tapaamaan raskaana olevaa tytärtäni Sheffieldiin ja kirjoitin menomatkalla lentokoneesa useammankin runon, tässä on koottuna tärkein ajatus elämästä ja kuolemasta, joka oli väistämättä edessä.