keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Akateemisesti koulutettu kotisiivoja

No eihän sitä koulutusta,
akateemista koulutusta,
biologian opettajakoulutusta,
tai ympäristöbiologin koulutusta,
filosofian maisterin tutkintoa,
enää kukaan tässä vaiheessa,
kysele tai ihmettele,
kun olen asiantuntijatehtävistä,
eläkkeelle siirtynyt,
ja minun on luokiteltu,
jonkun diagnoosin mukaan,
B-luokan kansalaiseksi,
onhan veryhmäni myös B+!

Mutta minä olen loistava,
kotitalouksien siivoojana,
sain jopa palkinnonkin siitä,
reilun vuoden työpanoksen jälkeen,
ja olen ylpeä siitä työstä,
sillä koskaan minua ei ole kiitetty,
tai muistettu asiakkaiden toimesta,
näin joulun aikaan,
sen edellisen urani johdosta,
koko sen 27 vuoden aikana.

Siksi minulle on ihan sama,
olenko minä akateemisesti koulutettu,
kun olen kotisiivouksen ammattilainen nyt,
sillä ilolla ja huolella minä palvelen,
jokaista niitä ihanaa ihmistä,
niitä elämänsä ehtoopuolella olevia,
vanhoja ihmisiä tai lapsiperheitä,
jotka tarvitsevat tukea arkeen,
selvitäkseen tästä työelämän paineesta,
tai omien sairauksiensa takia,
on helpompi jakaa iloa nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti