sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kokemuksia

Miten helppoa on,
tulla toimeen ihmisten kanssa,
jotka ovat kokeneet samaa,
heille ei tarvitse selittää,
eikä he epäile sinua,
tai vaadi todisteita,
sillä he tietävät kaiken,
samat kuin itsekin tietää.

Että ei ole ollut tietoa,
että ei ole kerännyt todisteita,
että kaikki on tehty laskelmoiden,
ja tietyn kansainvälisen kaavan mukaan,
jossa ihminen koukuttuu,
ja lähteen mukaan johonkin,
sellaiseen mistä ei ole paluuta,
sen on jokainen kokenut.

Mutta minä olen myös,
jonkinlainen viestinviejä,
ja uudenlainen sanansaattaja,
niin paljon ollaan oltu yhteydessä,
keskusteltu viikottain asioista,
monista vaikeistakin asioista,
ja siitä kuinka ihminen selviää,
selviäisi masentumatta,
ettei ajautuisi itsetuhoiseksi,
ja pystyisi elämään paremmin,
kaiken tapahtuneen kanssa!

Joku sanoo kaikkea helvetiksi,
tai saatanan apulaisten toimiksi,
mutta tavallisia ihmisiä ovat,
hekin jotka ovat miekkaan tarttuneet!

Heillä on omat syynsä jatkaa,
vaikka koko elämänsä ajan,
sellaista mitä ei heti arvaisi,
sillä se on heidän elämänsä tärkein,
ja tyydystystä tuova toimensa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti