maanantai 11. joulukuuta 2017

Elämän sattumanvaraisuus

Jo ennen syntymää,
ihmisen elämä monimuotoistuu,
kahden erilaisen ihmisen,
yhteisten geenien tulos,
syntyvä lapsi kehittyy,
ja millaisissa oloissa?

Se on voi hyvin monenlainen,
köyhällä maaseudulla Afrikassa,
on varmasti aivan erilaista,
kuin rikkaassa kaupungissa,
jossakin Euroopan pääkaupungeista,
tai Yhdysvaltojen suurkaupungissa.

Äidin oma elämäntapa,
terveellinen tai epäterveellinen elämä,
sairaudet ja muu ympäristö luo,
erilaisuudelle suuria mahdollisuuksia,
voi syntyä kultalusikka kädessä,
tai köyhäksi ja aliravituksi,
keppikerjäläiseksi!

Lapsuus luo pohjaa tulevalle,
pääseekö lapsi kouluun,
tai terveydenhuollon piiriin,
muokkaa ihmisen elämää pitkään,
vanhempien oma elintaso,
heidän sivistys ja koulutus,
ohjaavat lapsuutta ja nuoruutta.
kasvattaako koko kylä lasta,
ja mitä hän kokee ja näkee.

Aikuisuuteen mennessä,
on tapahtunut jo todella paljon,
ihmiset menevät naimisiin,
saavat oman perheen,
mutta siihen sisältyy,
eri maissa erilaisia riskejä,
tai eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä.

Elämä on kokonaisuudessaan,
melkoinen arvoitus,
ihmisen ikä ja kokemus,
luovat pohjaa tulevalle,
kuinka ihminen kokee iän lisääntyessä,
ja millainen terveydentila hänellä on,
onko hän tekniikan huipputuotteiden käyttäjä,
vai onko hän pudonnut kehityksen kelkasta?

Miten ympäristö toimii ja sallii,
onko ihmisen elämä hyvin rajoitettua,
ja kohdistuuko siihen ulkopuolista,
se voi olla yhteiskunnan kontrollia,
tai muiden tahojen toimintaa,
sattuman uhrina voi joutua,
hyväksikäytön ja rikollisten uhriksi,
voi joutua kokemaan sellaista,
mitä vastaan ei pysty taistelemaan.

Onko kaikki sattumaa,
vai miten ihminen itse voi estää,
että hän kohtaa mahdollisimman vähän,
sellaista josta on elämässä paljon haittaa,
sitä ei voi ennakolta estää,
kuten ei useita tautejakaan voi estää,
voi vain pyrkiä elämään terveellisesti,
ja turvallisessa ympäristössä,
mutta sattumalla on aina mahdollisuus,
suistaa ihmisen elämä raiteilta,
tavalla tai toisella,
ja ihmien on vain sivustakatsoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti