tiistai 2. tammikuuta 2018

Ehkä kymmenen vuotta kenties tai enemmänkin!

Minä koin kaiken niin vaikeana,
että moni tietää miten haavoituin,
miten mieleni revittiin rikki,
olen enemmän haavoittunut,
kuin jos olisin oikeasti ollut sairas,
koska tajusin kaiken sen tarinan,
jota minua varten tehtiin silloin vasta!

Jo vuosia ennen kuin itse ymmärsin,
ja ne kaikki trikit ja muut,
ne kaikki ovat paljastuneet,
kun olen tajunnut teot,
mitä onkin tehty jo vuosia,
ennen kuin itse tiesin,
että tällaista voi olla elämässä,
ja tässä meidän maailmassa!

Siksi ihminen ei voi pelastua,
leimaamiselta erikoiseksi,
harhaluuloiseksi, skitsofreenikoksi,
tai muun diagnoosin alle luokitelluksi,
koska hän kertoo ne kaikki,
oudot ja erikoiset tapahtumat,
koska hulluiltahan ne vaikuttavat,
vaikka ovat olleet totta,
ja kohteelle näytettyjä!

Kun luin Nicholas Kirklandin kertomusta,
siellä oli kohtia kuin omasta elämästä,
siellä oli monia yhtymäkohtia,
muiden henkilöiden tarinoihin,
kaikki ne ihmiset tarinoineen,
ovat kertoneet samoista asioista,
samoista kokemuksista,
joista kaikkien olisi pitänyt vaieta,
kunnes he itse tietäisivät enemmän,
mitä on niiden tekojen takana!

Siinä on tämän elämä pelissä -tarinan avain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti