tiistai 6. helmikuuta 2018

Tästä ihmiset kertovat

Taas kuulin uutisia,
joku oli viety sairaalaan,
psykiatriselle osastolle,
keskellä yötä omasta kodistaan,
virkavallan toimesta,
ilman että henkilö,
itse tiesi mitään syytä!

Miten tällaista voisi tulkita,
miten voidaan toimia näin,
ymmärrän hyvin itsekin,
ettei ihmistä itseään uskota,
vaan muutama ihminen,
voi tehdä täydellisesti sen!

On oikeusturvan kannalta,
tärkeää että henkilö itse,
ihan henkilökohtaisesti lukee,
oman lähetteensä sinne sairaalassa,
että tietää mistä häntä syytetään,
ja miksi hänet on sinne laitettu,
ja kuka on lähettänyt!

Ettei ole vain ole olettamuksia,
että luulee että on kuusta ammuttu,
laserilla hänen silmäänsä,
vaikka se tuli hänen itsensä mukaan,
viereisen kerrostalon pihasta,
mutta kun ihmistä vääristetään,
niin tahallaan voidaan tehdä,
mitä tahansa ja missä tahansa.

Ettei niin että luulee olevansa,
muusikko ja keikalla laivalla,
jos on huumattu siellä,
eikä pysty siinä sinä hetkenä,
itseään puolustamaan,
tai menee valittamaan kipua,
jollekin lääkärille kaaduttuaan,
on itsekin shokissa ja sekaisin,
ja sitä pidetään pään sisältä,
ihan itsessään tulevana hulluutena!

Ja aletaan sitten lääkitä,
monilla eri tavoilla,
jollakin Ketipinorilla ja Risperonilla,
tai jopa Risperdal Consta-pistoksilla,
niin kyllähän terve ihminen,
pian hulluksi voidaan julistaa,
ne tuhoavat normaalit tunteet,
ihmisestä tulee kuin zombie,
eikä hän tervettä päivää enää näe,
jos ei pureta sitä lääkitystä!

Siinä tilassa on suuri itsemurhariski,
kun ihminen on jäänyt satimeen,
eikä pääse ulos lääkityksistä,
jotka saavat hänet vapisemaan,
pissimään housuunsa,
ja niin levottomaksi,
ettei hän voi hetkeksikään rauhoittua,
on vain tuskainen olo!

No tarinoita kuulen jatkuvasti,
ja ihmettelen miten tähän on varaa,
kun tuhannet muut kuolevat kotiin,
tai kaduille sydänkohtauksiin,
kun ambulanssi tai ensiapu,
ei ota heitä siinä tilanteessa kyytiin,
tai ei ole tarpeeksi kipulääkkeitä,
niille tuhansille syöpäpotilaille,
jotka ovat jo saattohoidossa,
onko silloin enää väliä,
kuinka huumeissa ihminen on!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti