perjantai 16. helmikuuta 2018

Totuus 2013

Ihminen tavoittelee, valkoisempia pilviä, korkeampia taivaita, seesteisempiä säitä, ollakseen levollinen, ja onnellisempi.

Luin vuoden 2013 kirjoituksia, äänipäiväkirjojen sivuja, ja muistiinpanoja tapahtumista, ja totesin kuinka paljon apua, yritin saada ympärilläni ihmisistä, ja kuinka ne yritykset torjuttiin. Kaikki!

Ei jaksettu kuunnella, olin anonut apua muilta, tai kukaan ei reagoinut mitenkään, kirjoitin jo kaipaavani turvallisuuspalvelua, ja sitä että olin kyllästynyt valehtelemaan, vaikenemaan totuudesta kaikille lääkäreille, sairaanhoidolle ja muille ihmisille.

Sen takia jouduin tekemään kaiken, vaikenemaan koko kiusanteosta, ja muusta talkkaustoiminnasta, että pääsin vapaaksi ihmiseksi, ja tekemään sellaista, mistä ihminen voisi nauttia elämässään, saada iloa omaan elämäänsä.

Jos minut olisi kahlittu seinien sisään, sieluni olisi särkynyt lopullisesti sirpaleiksi, siipeni oli katkaistu pysyvästi, en lentäisi enää minnekään.

Olisin vain musta varjo ihmisolennosta, eikä minua kukaan tai mikään pelastaisi, olisin liian itsetuhoinen ja katkera, kaikesta siitä mitä minulle tehtiin, jopa terveydenhuollon toimesta, juttuhan on nyt paljastunut ns. stalkkaukseksi, mitä ihmiselle on voitu tehdä! He itse sen tekevät!

Mitä minusta valehdeltiin, koska kaikki olivat tietämättömiä, mitä olivat todelliset teot, ja miten ihmisen koko elämä nollattiin, olin miinusmerkkinen ihmisenä, miinusmerkkinen äitinä ja isoäitinä, ei siitä voi hevillä selvitä kukaan!

Mutta minä olen myös nyt kohdannut lopullisesti tuomittuja, heitä ei ole ajoissa autettu, vaan he ovat alistuneet omaan olotilaansa, eikä heitä voi enää mikään pelastaa, ja he ovat hyväksyneet kohtalonsa!

Tämän jutun ymmärtää vain saman kokeneet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti