sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tuomittuna

Tietää totuuden olevan vaikea, ihmiset eivät voineet ymmärtää, että he eivät tienneet asioista,
eivät edes lähipiirissä siitä, miten ihmistä tulkitaan väärin, ja miten asioista ei olla perillä.

Ihmisen on vaikea todistaa, sellaista minkä on vain itse nähnyt, tai minkä on vain itse kokenut,
silloin sinua ei voida uskoa, tai kertomukseesi ei luoteta, ja olet silloin entistä yksinäisempi,
ja tiedät että olet oleva ulkopuolinen, ja pysyt sellaisena lopun elämäsi.

Luottamusta ei ole puolin eikä toisin,enkä voisi itsekään koskaan luottaa, kehenkään heistä joita asia kosketti, haavoitti ja repi rikki ihmissuhteita, kaikki se on jäänyt taakseni, ja vain uudet ihmissuhteet ovat ehjiä, niitä ei ole saastutettu "pilalle pilalla", jonka kohteeksi voi ihminen joutua!

Yrittää saada apua ja tukea alussa, mutta ymmärtää tekojen outouden, olevan syynä ja ne olivat epäuskottavia muille, siksi niiden perusteella tuomittiin, ja jo alun kohteena oleminen, loi ihmisestä epäilyttävän ja hullun, jonka kokemuksia ei kukaan uskonut.

Ymmärtää, miksi moni on epätoivoinen, ja tekee mitä hänen pyydetään tekemään, riistää henkensä, koska se on helpompi tie, kuin se minkä muutoin joutuu kokemaan, että ihminen joutuu luopumaan totuudestaan, ja valehtelemaan asioista koko loppuelämänsä.

Totuus satuttaisi liikaa lähellä olevia, eikä he sitä uskoisikaan, se on vain uhriksi joutuneen osa, ja sellaisena nämä asiat tulevat säilymään, on tärkeää tietää, että ei ole yksin ongelman kanssa, ja että vertaistuki auttaa, saat kertoa oman tarinasi, ja tiedät, että et ole yksin tässä veneessä, on olemassa tuhansia ja taas tuhansia saman kokeneita.

Et tule koskaan lunastamaan paikkaasi, oman lähipiirisi luotettavana ihmisenä, sehän olikin kaiken toiminnan tarkoitus, hajoittaa lähipiirisi, perheesi ja ystäväpiirisi, tuhota työsi ja urasi, että kärsisit taloudellisesti, fyysisesti ja henkisesti mahdollisimman paljon.

Miksi kysyt syytä usein? Ihmisten viha sinua kohtaan?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti