lauantai 15. kesäkuuta 2019

Aikajana

Minulla on tallennettuna aikajana, jossa on tapahtumat vuodesta 2013 alkaen, ja johon olen merkinnyt kokemani jutut, sekä matkoilla että kotimaassa, ja siihen on nyt mahdollista lisätä, myös sitä ennen tapahtuneet vuodelta 2011. Aikajanaan olen merkinnyt jopa tarkat päivämäärät ja tapahtumapaikat, joita on käytetty, ja mitä on tapahtunut. Tai annettu ymmärtää tapahtuneen! Illuusio jostakin, mutta  mitä oikeasti on tapahtunut, sehän on helppo muuttaa muutamalla jutulla!

Minulla on selvät muistot myös Lontoon tapahtumista, lisäksi minulla on paljon kuvallista materiaalia, hotellikuitit ja päivämäärät matkoista ja sekä päiväkirjan omaisia merkintoja useita vihkoja sekä sanallista materiaalia vuodesta 2013 useita kymmeniä sivuja ellei enemmänkin. Lisäksi kalentereihin olen kirjoittanut kaikki saamani soitot, tai muut oudot tapahtumat.

Miten kaikki on edennyt, siitä on muodostunut hyvinkin selkeä kuva! Ja aion myös kirjoittaa tarkemmat kuvaukset meille naisille tehdyistä, sekä pelottelun kaavat, psykologiset kikat ja muut tarpeelliset tavat.

Suomen Joukkovainotuille voin luovuttaa sitten mustan psykologian kuvaukset, se on oikea oppikirja, josta voi nähdä tapahtumien todella vaikuttavan ihmiseen itseensä, sekä lähipiiriin. Ihmisestä saadaan haluttu tulos kaiken toiminnan tuloksena.

Siitä tuloksesta ihmisen täytyy alkaa rakentamaan oma elämänsä kokonaan uudestaan. Elämä on alussa miinusmerkkinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti