perjantai 13. syyskuuta 2019

Akatisia

Tämä on hyvin tuskallinen tila,
jonka jotkut psyykenlääkkeet aiheuttavat,
kipu ja tuska on valtava elimistössä,
etkä voi istua hetkeäkään paikoillaan,
olet liian levoton mihinkään keskittymään,
ja ainoa ajatus on lopultakin,
miten minä pääsen tästä tilasta pois?

Ymmärrän hyvin haittavaikutuksen,
ja sen johtavan jopa potilaan kuolemaan,
koska kaikki samankaltaiset lääkkeet,
aiheuttavat tämän tuskallisen tilan,
eikä siihen ole mitään pelastusta,
kuin koko lääkitysten lopettaminen,
ei siinä tilassa ollut muuta vaihtoehtoa,
sen onneksi tajusi psykiatrikin,
joka oli alunperin jo tehnyt,
sen väärän diagnoosin.

Hän tajusi minun kertoneen totta,
että olin ollut se oikea häirintäkohde,
ja että minulla on kaikki kirjoitettuna,
siellä on ne valokuvauksetkin,
mm. Jyväskylässä ja Keuruulla,
sekä kadulla huutelua Jyväskylässä,
että ajoneuvoilla häirintää Jyväskylässä,
ja mitä kaikkea valemediaa oli luotu,
plus laitettu malesialaisten,
ja filippiiniläisten naisten kanssa,
johonkin välityssivustolle.

Kaikki se on niin kirkkaana mielessä,
sekä se että kukaan ei pystynyt ymmärtämään,
että tavallisen ihmisen häirintä oli totta,
ja nyt sen totean joka kuukausi,
kun tapaan muita häirittyjä,
tai luen tapahtumia netistä,
ja onneksi kaikki tällaiset asiat,
ovat tulleet julkisuuteen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti