Mies oli uurastanut aamupäivän kasvimaalla kitkien rikkaruohoja ja kunnostaen työkaluilla kasvipenkkejä. Hän oli hikoillut ja aurinko lämmitti selkää ja päätä, hän oli vieläkin heikossa kunnossa, ja tunsi, että ei kannata olla liian ahkera. Olisi ehkä levättävä välillä, ja pestävä ihosta multa ja muu, koska hänellä oli vielä arpia kehossaan.
Hänen ajatuksensa harhailivat hänen vaimossan ja kodissaan, heidän yhteisessä elämässä ja onnessa, kun he olivat rakentaneet yhdessä omaa kotiaan ja suunnitelleet tulevaisuutta. Oliko sattumaa, että hänen vaimonsa sairastui? Hän kärsi pitkään taudin oireista, vai olisiko ollut joku parannuskeino tai muu mahdollista? He eivät voineet mennä kallisiiin kokeisiin tai hoitoihin, ja tuskin oli ollut varaa vain välttämättömimpään. Hän ymmärsi, että kohtalo oli puuttunut hänen elämäänsä ja vienyt häneltä puolison. Hän muisti sekä onnellisiä että surullisia päiviä yhdessä ja sen että hän kaipasi ja rakasti edelleen edesmennyttä vaimoaan. Kaikki muu oli ollut vain illuusiota ja toiveajattelua!
Hän oli alussa kertonut oudoista tapahtumista, ja äänistä tuttavilleen. Kukaan ei tiennyt tällaisista asioista, eikä hän löytänyt netistä tai muualta mitään tietoja. Hän tunsi jääneensä liian yksin asioiden kanssa, vaikka hän olisi kaivannut ehdottomasti tukea ja neuvontaa. Hän etsi, että oliko muilla vastaavia kokemuksia, mutta hän tiennyt ketään, joka olisi viisaampi.
Muiden ihmisten oli vaikea uskoa asioita, joista hän puhui alussa, ja kaikesta siitä hän oli vaiettava. Hän ei saanut mistään apua ja tukea, ja se oli vaikeaa. Hän oli ollut tietokoneen ääressä monta tuntia iltaisin, eikä sieltäkää löytynyt kuin vähäistä apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti