Miten auttaisin,
pulassa olevaa lähimmäistä,
kun ainuttakaan valoa ei näy,
vaikka mikroskoopilla etsittäisiin,
niin vähissä ovat eväät,
ettei sielussa enää soi,
vain kuoleman toivo,
se on läsnä,
jokaikisessä päivässä!
Miten minä auttaisin
en minäkään valoa tuo,
eikä ihmisen sisälle pääse,
sulkeutuneet ovat ovet,
sinne mielen sopukoihin,
et ehkä sanaakaan saa,
perille lohdutukseksi,
mustana on hetket!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti