Tulen liekit olivat valtavat. Kanisterit räjähtivät ja tuli poltti ihmiset elävältä. Itku ja huuto oli kauheaa, ja ihmiset olivat hädissään. Kaikki oli yhtä kaaosta. Eikä mies tuntunut pääsevän tulta pakoon, ja hän tunsi voimakasta kipua selässään ja käsissään. Tulella oli valtava voima, ja se tuntui vain yltyvän, sekä tuska hänen ruumiissaan. Mies taisteli omasta hengestään fyysisesti ja henkisesti. Mies heräsi unestaan oli hiestä märkä. Hän oli pitkään järkyttynyt ja peloissaan. Hän tunsi fyysisen kivun ruumiissaan, ja hänen mielensä, ja hänen psyykkeensä oli paniikissa. Hän ymmärsi pian, että hän oli selvinnyt mahdottamasta.
Mies ei saanut enää unta. Hän mietti, ettei olisi osannut toimia toisin, hänen mielensä ja sielunsa oli kaapattu johonkin tuntemattomaan. Hän oli noudattanut sokeasti käskyjä. Oliko hän itse syyllinen tapahtumiin ja ihmisten kuolemiin? Kaiken hän näki nyt hyvin selvästi. Miksi hän ei ollut ottanut selvää reitistä ja tapahtumista? Miksi hän ajoi keskelle vilkkainta toria ja katua? Ei hän olisi osannut toimia toisin siinä mielen tilassa, jossa hän oli ollut. Hän oli odottanut ihastuksensa tapaamista ja kaikkea muuta hyvää elämässään. Rakkaus oli tehnyt hänestä sokean!
Mies mietti syyllisyyttä ja hän rukoili taas armoa itselleen, mutta hän rukoili myös armoa tekijöille. Oliko heidätkin johdettu johonkin rikokseen, ja millaisia ihmisiä he oikeastaan olivat? Oliko kaikki heidätkin puhuttu ympäri tekoihin, joita he eivät hallinneet? Mies sai rauhan sydämeensä, ja hän tunsi, että hänen jumalansa oli armollinen.
Mutta miten kävi muille uhreille? Miten heidän sukulaisensa ja ystävänsä olivat kärsineet? Oliko kipu mahdoton kestää? Miten se nuori mies, joka tunkeutui hyttiin, miten hänen sukulaisensa selvisivät? Hän ymmärsi, ettei hän voinut tietää motiiveja tai muutakaan tapahtumista. Hän tunsi, että häntä oli käytetty hyväksi vain sellaisessa teossa, jota hän ei ymmärtänyt pelätä. Oli ihme, että hän itse oli selvinnyt, ja oli elossa. Ehkä jumala suojeli häntä, ehkä jumala katsoi, että hän oli säästämisen arvoinen, että hänellä olisi vielä tehtävä?
Mitä kokivat ne, jotka näkivät ja tiesivät tapahtuman? Miten hänet siihen houkutelleet olivat miettineet tapahtumista? Olivatko he iloisia kaikesta siitä tuhosta? Oliko tarkoitus vain tehdä pahaa hänelle itselleen, mutta nyt sivulliset joutuivat kärsimään? Eihän saanut vastauksia tapahtumiin, ja se vaivasi häntä pitkään yöllä. Kaikki oli ollut todellista kärsimystä siinä tilanteessa, että oli vaikeaa nukahtaa uudelleen ja unohtaa tapahtumat. Hän muisti kaiken liian hyvin voidakseen unohtaa sitä edeltävät tapahtumat ja sen jälkeiset tapahtuneet. Muisti ei säästänyt häntä tuskalta, joka tuntui fyysisenä ja henkisenä kipuna ja tuskana! Hän kantaisi tätä taakkaa loppuelämänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti