Jokainen päivä,
on kuin yksi matka,
onko se askel eteenpäin,
elämässä vai kuolemassa?
Saanko nähdä auringon nousevan,
pumpulipilvien seassa,
vai katsonko yön tähtiin,
ja kalvakkaan kuutamoon?
Olenko taas kuin lintu,
vapaa lentämään,
ja sieluni ja mieleni,
ovat höyhenen kevyitä?
Mitä minä tiedän hetkestä,
olenko minä tuomittu jo ennalta,
kahlittu johonkin pysyvään,
enkä näe enää vapautta,
johon olen syntynyt?
Niistä hetkistä en tiedä,
mikä on tunnelma taivaalla,
maallista on niin vähän,
vähän pakkaan mukaani,
enemmän tarvitsen henkistä,
sitä suunnatonta uteliaisuutta,
ja sisua selvitä mahdottomista.
Kaikki voi haihtua hetkessä,
kadota merten syvyyksiin,
suunnattomaan avaruuteen,
niin hento on ihmisen elämä,
korsi taittuu ensimmäisessä tuulessa,
ja mikä on pysyvää elämässä?
Toivoisi vain hyvää lentoa,
ja tasaista säätä matkalle,
mutta se ei ole meidän vallassa,
on vain sopeuduttava,
ja kohdattava asiat sellaisina,
kuin päivä ne silloin suo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti