tiistai 20. syyskuuta 2016

Aseena puhe ja muut menetelmät - fiktiivinen, mutta mahdollista!

"He tökkivät ihmisiä öisin,
he saavat sähköiskun kaltaisia pistoksia,
he saavat kipupisteitä niveliin,
ja voivat pahoin ja kokevat kipua,
ja puhuvat heille koko ajan ilman taukoja,
he saavat ihmiset ärtyisiksi ja kiukkuisiksi,
he värväävät uusia sotureita ihmiskuntaa vastaan,
heillä on omat aseensa.

Tuottaa puhetta ja kertoa asioita ihmisten korviin,
ilman että kukaan sitä tietää ulkopuolisista,
he saavat selville kaiken ympäristöstä,
ja siksi he ovat hyviä sotureita länsimaista yhteiskuntaa vastaan,
he uskovat olevansa pelastettuja seuraavassa elämässään,
he taistelevat ja käyttävät paljon aikaansa,
koska heidät on voitu aivopestä näihin tarkoituksiin.

Järjestelmä on kenen tahansa käytössä,
sillä voidaan tuottaa uusia sotureita,
joiden yhteyksiä kukaan ei voi todistaa,
ja siksi menetelmä on tehokas,
eikä sitä voida paljastaa,
se kattaa kaiken yhteiskunnallisen häirinnän,
ja he tekevät siten järjettömiä tekoja,
järjestelmässä joka on olemassa,
piilotettuna ihmiskunnassa.

Länsimaissa se tuottaa tuskaa monille,
sillä sotureille annetaan uusia tehtäviä,
joilla tullaan tuhoamaan entistä enemmän,
siksi emme voi elää ilman tietämystä,
että päivät ovat ehkä kuluneet loppuun,
eikä uusia enää ole tuleva,
olemme jonkun muun sieppaamia,
ja toimimme kaikkia ja kaikkea vastaan."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti