torstai 15. syyskuuta 2016

Hentoja harsoverkkoja!

Hentoja harsoverkkoja, jotka kannattelevat unelmia.


Pisarat hämäkin seitissä,
luovat kauniita kuvioita,
antavat hennon kudoksen,
joka loistaa aamuauringossa,
kuvioivat metsien hämyiset kohdat,
heittävät verkkonsa puiden oksille.


Harsoisissa unelmissa,
kannattelemme elämän verkkoja,
joissakin on suuria reikiä,
pohjattomia pudotuksia,
kuin mustia aukkoja,
elämän pelon kohteita.


Elämän verkoissa on muutakin,
on tuulessa tarkertuneita,
kuihtuneita kukkia ja lehtiä,
mennyttä kertynyttä elämää,
joka on jo eilistä,
mutta silti muistissa.


Verkkoon tarkertuvat tulevat,
vielä tuntemattomat roskat,
uudet kypsät siemenet,
jotka antavat uutta voimaa,
kasvavat uusia silmuja,
ja antavat meille elämän.


Kaikessa uudessa on uusi voima,
saada elämä jälleen tuntumaan,
elämisen arvoiselta ja raikkaalta,
kohdata kaikki uudet roskat,
uudet mustat aukot,
ja uuden elämän siemenet,
sillä pelätä ei kannata,
elämä voi aina yllättää!

Olen onnellinen uudesta mahdollisuudesta, olen saanut vielä vakituisen työpaikan eläkkeeni lisäksi, toimin kotipalveluyrityksessä lähinnä kotisiivoojana osa-aikaisesti. Elämä yllätti minut vielä iloisesti, ja tunnen olevani tarpeellinen ihminen, 59 -vuotiaana sain vielä uuden työuran itselleni, ja nautin työstäni! Olen akateemisesti koulutettu FM, opettajakoulutuksen saanut, biologian aineenopettaja, ja nyt ihan tavallinen kotisiivooja on ammattini!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti