maanantai 2. tammikuuta 2017

Äänimanipulointia

Kun jouduin kiusanteon kohteeksi, alussa minua peloteltiin kaikella. Ja äänet, joita kuulin olivat moottorien ääniä. Sitten tulivat hyvät äänet ja minun sanottiin olevan peleissä mukana. Minähän aloin näistä hyvistä äänistä sitten manipuloitumaan ja toimin heidän ohjeensa mukaisesti. Ajattelin, että olen mukana tämän jakson, ja niitä jaksoja sitten jatkuikin pitkään. Olin siis aivopesty jonkin häirintäryhmän toimintaan mukaan, minun ajatuksiani vääristeltiin ja psyykenlääkitys lisäsi harhaa, eli elin mielikuvitusmaailmassa, johon äänet minut johdattivat. Kukaan ei tajunnut, että kaikki fyysinen häirintä siis oli toteutettu!

Tämän takia minä tajusin vasta mihin olin itseni saattanut, kun jouduin sairaalaan, ja vielä sielläkin kuuntelin alussa häirintäryhmän käskyjä, kun en tajunnut, että ne halusivat minut vielä pahempaan satimeen. Tämä on tapahtunut muillekin ihmisille. He ovat puhuneet äänien kuulemisesta ja tienneet, että ne tulevat pään ulkopuolelta, ei siis sairaan äänien kuulemisena, vaan muiden sinne tietoisesti kuultaviksi lähetettyinä korviin tai aivoihin. Tekniikoita löytyy useampia ja selityksiä, miten ihminen hypnotisoituu ELF äänien käytöstä. Hiljaiset äänet jatkuvasti puhuttuina siis saavat helposti sairaan ja väsyneen ihmisen uskomaan, että he ovat oikealla asialla. Minun omaa sydänsairauttani siis käytettiin hyväksi, koska häiritsijät näkivät, että olin erittäin sairas ja väsynyt. En pystynyt nukkumaan moneen vuoteen kunnolla lainkaan. Olin heille vain helppo kohde.

Nyt uskallan kertoa, että jouduin kaikkialla valehtelemaan, kun huomasin, että kuulin vain yksin häirintäryhmän puheet, ja tiedän, että ihmisiä ei uskota, koska tekniikat ovat tuntemattomia. Nyt on onneksi tullut muualta päin kaikkea tietoa toiminnasta, ja jopa viranomaisia on häiritty, että he tietävät mitä on tehty!

Minä siis manipuloiduin äänistä, ja sitten voimakas psyykenlääkitys auttoi häiritsijöitä, koska koko ihmisen oma tunne-elämä romahtaa sen seurauksena. Tämän tajusin vasta lääkityksen lopettamisen jälkeen heinäkuussa 2015, kun normaalit tunteet ja toiminta alkoivat palaamaan. Olin ollut monta kuukautta täysi zombie, ja tajusin vasta silloin, kun luin lääkkeen haittavaikutukset, mitä minulle oli tehty.

Häirintä saa siis ihmisen valtaansa jollakin tavalla, eikä kukaan pysty pelastamaan ihmistä, jos häntä ei kuunnella missään vaiheessa. Kukaan ei osaa tai uskalla epäillä, että taustalla voi olla häirintä. Itse kokemani on sieltä pahimmasta päästä, mitä he ovat saaneet aikaiseksi.

En tiedä, onko näillä menetelmillä pystytty tappamaan uhreja tai heidän omaisia? Mutta viitteitä siitä on olemassa, sen tiedän nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti