sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Häirinnän merkitys perheelle

Jokaisen häirityn ihmisen elämästä osa tuhoutuu. Häirinnällä pyritään tuhoamaan ihmisen työelämä, perhe-elämä ja sosiaaliset suhteet. Vapaa-ajan harrastukset ja kaikki, mistä ihminen nauttii elämässään.

Eniten tuhoa aiheuttaa se, että ihmistä ei uskota alussa siihen mitä hänelle on tehty. Tehdyt kiusateon tai pilat ovat sen luontoisia, että niitä ei tavalliselle ihmiselle satu. Ne ovat outoja ja poikkeavia, ja niitä ei pidetä siten uskottavina. Ihmisestä tehdään siis vainoharhainen jo heti kiusanteon alussa.

Itse menetin työpaikan valtionvirastossa. Saman kohtalon ovat kohtalotoverit kokeneet. Työntekoa vaikeutettiin tai estettiin tai häirittiin koko työyhteisöä jollakin tavalla. Ihmiselle tehtiin erilaisia piloja työpaikalla. Laitettiin naissivustolle, otettiin työpaikan pihassa valokuvia, saarrettiin moottoripyörillä jne. Keinoja on lukemattomia, eikä kokija ole välttämättä kuin yksin paikalla, näin se tehdään, eli vain yksin näet tapahtuman. Siksi siihen ei uskota.

Mutta pahempaa oli tulossa. Pyydettiin rahaa, uhkailtiin, tehtiin gang stalkingiä ja monia muita temppuja, joita on helppo tehdä, kun muut eivät ole paikalla. Huudeltiin hävyttömiä, tehtiin outoja asioita, manipuloitiin monelta suunnalta ja monella tavalla. Peloteltiin kaikilla keinoilla ja ihan kaikkea mahdollista keksittiin.

Mutta kaikista ikävintä oli viime kesänä. Minun puheeni vääristeltiin ja minut laitettiin pakkohoitoon sairaalaan. Naapurit hyökkäsivät minun kimppuuni ja syyttivät minua, että olin puhunut heidän tekemisistään ja olin hullu. Lauseella "Usan armeija seuraa minua ja lääkäri lähettää minut turvaan sairaalaan" he yrittivät saada minut pakkohoitoon. Sehän oli täysin tuulesta temmattu lause, eikä lainkaan mitenkään todellinen!

Pahinta oli viedä oma tyttäreni täysin tietämättömänä mukaan asiaan. En ole sen koommin ollut tekemisissä oman lapseni kanssa. Hänen maineensa pilattiin tässä tapahtumassa, koska hän ei tiennyt, että olin täysin terve.

Lisäksi joku soitti sosiaalitoimistoon, ja minulta evättiin lapsenlapsen tapaaminen. Häntä näen jatkossa ehkä kerran kaksi puolessa vuodessa. Näin tapahtunee useimmille kiusanteon uhreille. Viime kesän tapahtuma oli siis erittäin tuhoisa, ja tiedän, että mitään oikeaa isovanhemmuussuhdetta ei koskaan tule olemaan näiden tapahtumien jälkeen. Koko perhe tuhoutuu ja kaikkien välit sotketaan, ja sivulliset vielä pahentavat asioita, koska heillä ei ole mitään käsitystä alkuperäisistä syistä!

Sain itselleni vahvistuksen kaikesta kiusanteossa syksyllä muualta päin Suomea vuodesta 2012 lähtien, ja kaikki oli heillä tiedossa, mitä minulle oli tehty ja kaava oli samanlainen. Vihdoin löytyi vertaistukea, ja kaikki selvisi, miten nämä rikolliset toimivat ja mitä he tekevät uhreilleen ja uhrien lähipiirille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti