maanantai 14. elokuuta 2017

Asuinympäristö

Ihmiselle on tärkeää oma koti,
ja oma turvallinen ympäristö,
jossa on voi tuntea olevansa,
sellainen oma itsensä,
ja asua kuten itse haluaa.

Tätä ympäristöä voidaan rikkoa,
pelottelemalla kaasuvalotuksen keinoilla,
ottamalla käyttöön erilaisia menetelmiä,
tekemällä ympäristön äänistä,
pelottavia ja epämiellyttäviä,
yrittämällä saada ihminen pelkäämään,
jäämään kaiken keskelle yksin,
neljän seinän sisälle kyyhyttömään.

Kaikki olivat kokeneet saman vaiheen,
jossa asuinpaikasta tuli jotenkin kelvoton,
siellä ei tuntunut enää turvalliselta,
kaikki lähipiiri tuntui valjastetun johonkin,
heitä käytettiin ääninä ja muilla keinoin,
luomaan illuusio jostakin pelottavasta,
omaa toimintaa kontroilloivasta,
ja siten toimintaa rajoittavasta,
asuinympäristöstä.

-------------------------

Ihmisen pitäisi toimia toisin,
riuhtaista itsensä liikkeelle,
sieltä nukkavierusta kotisohvasta,
lähteä kaikkialle lähelle ja kauas,
keskustella kaikkien ihmisten kesken,
ja huomata mitä tapahtuu oikeasti,
ettei vain jää pelkästään kotia,
manipuloidu teoista ja äänistä,
ja joudu hyväksikäytetyksi!

Manipuloitumisen seurauksia,
niistä on kuultu paljon tarinoita,
ihmisten perheet, lähipiirit, ympäristö,
ovat kaikki sirpaloituneet,
ja kaikki on tuhottu sillä,
pelottelulla ja äänien avulla.

Ei enää ole ollut sellaista suojaverkkoa,
ihminen on joutunut taisteluun yksin,
kun kukaan läheinenkään,
ei enää ole uskonut mihinkään,
tai luottanut ihmisen järkeen,
tai todella tapahtuneisiin,
niinhin ihmeellisiin tapahtumiin!

Silloin ollaan jo hyvin vaarallisilla vesillä,
ja moni on hukkunut siinä vaiheessa,
uponnut ja vajonnut pinnan alle,
osa jää ikuisesti kellumaan haavoittuneena,
ja pieni osa selviää takaisin kuivalle maalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti