perjantai 18. elokuuta 2017

Hologrammit

 Hologrammeja voidaan käyttää luomaan virtuaalitodellisuus. Hologrammien käyttäminen saa taikurin tekemään temppuja, joita niitä katsova ihminen ei pysty selittämään, voidaan häivyttää osa esineistä pois näkyvistä ja istua näkymättömillä tuoleilla, ja olla osa maisemaa, eli ihmisen silmät eivät näe osaa maisemasta tai esineistä.

Hologrammeja käytetään laajasti ja ihminen voidaan myös luoda näkyville paikkaan, jossa hän ei todellisuudessa ole lainkaan ollutkaan. Näin ihmisiä voidaan harhauttaa ja luoda kokemuksia, joihin hän uskoo, vaikka todellisuus on toista.

Ihmisen aisteja siis voidaan hämätä sekä hyvässä että pahassa käyttämällä hologrammi-teknikkaa, ja tätä käytetään jo nykyään laajasti kaikkialla maailmassa!

Hologrammien käyttäminen antaa monille epätavallisille ilmiöille selityksen. Ihmiselle voidaan luoda virtuaalitodellisuus, jota muut eivät voi nähdä tai todeta, sillä ihminen on kokemuksensa kanssa yksin.

Ihmistä voidaan harhauttaa ja jopa luoda hänelle täysin uusi ja yllättävä ympäristö, jossa ihminen on eksyksissä. Näistä on kokemuksia useilla henkilöillä. Heidät on saatu näkemään jotain outoa omassa ympäristössään ja heidän oma ympäristönsä on saatu muutettua siten, että he ovat todella olleet kuin eksyksissä. Tällainen on kokemuksena hämmentävä, eikä toiset ihmiset pidä sellaista uskottavana kertomuksena. Mutta todellisuudessa jo nyt pystytään kaikki tämä tekemään tekniikan keinoilla!

Ohessa artikkeli tulevaisuuden hologrammit!

https://yksityisille.hub.elisa.fi/tulevaisuuden-hologrammit/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti