keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Elektronisen ja muun häirinnän menetelmistä ja vaikutuksista

Jokainen häirintäkokemuksistaan kertonut on ollut hyvin samoilla linjoilla. Häirintä on henkilökohtaista ja muille ihmisille näkymätöntä. Tämä on edellytys pitkäaikaiseen häirintään jopa vuosikymmenten ajan kestävään häirintään.

Häirintämenetelmät ovat moninaiset. Ihmistä voi ympäröidä elektromagneettinen kenttä. Kenttään voidaan lähettää puhetta ja muita tuntemuksia ilman että kukaan ulkopuolinen tietää mitään. Kenttä toimii myös kaiken uhrin ruumiintoimintojen, puheen ja puheenesiasteen eli ajatusten lukemisen mahdollisuuden ilman näkyvää puhetta.

Menetelmät ovat monipuolistuneet ja laitteet ovat pienentyneet. Ihmiseen voidaan asentaa nanokokoisia vastaanottimia ja lähettimiä myös kiinteästi. Ne voivat olla myös ympäröivässä maailmassa. On kuin atomi jonka ytimen ympärillä on liikkuvia osia. Atomirakenne kuvaa hyvin kaikkea mahdollista tapahtumaa.

Koko valtakunnallisen ryhmän tavoitteena on saada kiinni rikollisia, mutta kuten kaikki tietävät myös ryhmässä, on vaikea todistaa muille sellaista, mitä he eivät voi itse nähdä. Kokemuksia ihmisillä on häirinnästä paljon myös Suomessa ja jopa lääkärit ja viranomaiset ovat joutuneet kohteeksi tässä häirinnässä. Se on siis tekniikoiltaan lähinnä sotilaallisiin tarkoituksiin kehitetty ja siten salaista, ja siitä on olemassa patentit mm. Usan armeijalla on merkittävä osuus niistä.

Kaasuvalotus on selkeä ja toimiva menetelmä. Manipulointi äänillä ja puheella on myös hyvin toimiva. Puhe voi olla ulkoista tai sisäistä riippuen laitteista ja menetelmistä. Ulkoista puhetta voi siis torjua kuulosuojaimia käyttämällä tai musiikin kuuntelulla tai muilla tavoin.

Lähes jokaiselle häiritylle on puhuttu. Äänet voivat olla alussa hyvin ystävällisiä ja luvata ihmiselle mitä tahansa. Mukaan on usein liitetty myös kaikki sosiaalinen media kaikkine lisäosineen, ja ihminen koukutetaan uskomaan kaikkea luvattua. Lisäksi tekniikka mahdollistaa tuttujen äänien käyttämisen ja ihmiselle puhutaan jopa nukkuessa. Äänimaailma on käytössä 24 tuntia vuorokaudessa.

Fyysistä häirintää tehdään monin tavoin. Ihmistä pistellään niveliin, ihmisen elintoimintoja tehostetaan. Äänet yrittävät manipuloida ihmistä jatkuvasti ilkeilemällä ja rumia puhumalla. Ihmisen seksuaalisuutta häiritään myös. Ihminen voi siis vapaaehtoisesti antaa leikata sukupuolielimet pois häirinnän kohteena. Se ehkä ratkaisisi osan häirinnän vaikutusten kokemisesta naisilla.

Olen tavannut muita saman kokeneita. Kaikki ovat joutuneet sellaisen itsemurhaohjelman kohteeksi myös. Ihmisille on puhuttu niin ilkeitä, mustamaalattu ja tehty sellaista itsetunnon tuhoamista, että ymmärtää osan tehneen myös itsemurhan. Näitä kokemuksia on paljon, ja julkisissa keskusteluissa on tietoja näistä tapauksista.

Miksi toimintaa ei voi lopettaa?

Siitä ei ole Suomessa toimivaa lainsäädäntöä. Menetelmät ovat sellaisia, että vain toinen vastaava järjestelmä voi suojella ihmistä, mutta sekään ei toimi aukottomasti. Näiden järjestelmien kehittäminen on sellaisten henkilöiden käsissä, joiden osaaminen on laajaa ja tekniset valmiudet ovat hyvät.

Siksi tällaista häirintää ei voida estää, ja se voi jatkua ilman kenenkään ulkopuolisen ihmisen tietämistä. Se tulee olemaan osalla ihmisiä siis kuolemaan asti jatkuva kokemus.

Kaikki tässä kirjoittamani on nyt jo viranomaisten tiedossa ja tullut ilmi häirittyjen yhteisissä keskusteluissa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti